Kuopion keskusta kehittyy
Toripysäköinnin laajennus on yksi useista keskustan kehittämishankkeista (liikenneverkon muuttaminen, torin käyttö- ja valaistussuunnitelmat sekä kävelykeskustan laajentaminen). Näistä hankkeista toripysäköinnin laajennus toteutetaan ensimmäisenä.
Alatori-hankkeen myötä torin alle tulee uusia autopaikkoja yhteensä 731. Laajennuksen jälkeen koko toripysäköinnin laajuus on 1426 autopaikkaa. Uudet kulkuyhteydet rakennetaan Carlsonin tavarataloon sekä Aapelin kauppakeskukseen.
Toripysäköinnin laajennus on valmis keväällä 2012. Kauppahallin peruskorjaus, joka kytkeytyy usealta kohdalta toripysäköinnin laajennushankkeeseen, on suunniteltu aloitettavaksi alkuvuodesta 2012, jolloin se valmistuisi yhtä aikaa laajennuksen kanssa.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 28,2 milj. euroa. Varsinaisen Kauppahallin peruskorjauskustannus vuodelle 2012 ei sisälly em. summaan.
Tori pidetään elinvoimaisena rakennusaikanakin
Alatorin suurimmat haasteet liittyvät rakennusvaiheen järjestelyihin. Työt aiheuttavat väkisinkin häiriöitä, mutta niiden minimoimiseksi etsitään jatkuvasti keinoja.
- Häiriöt pyritään kartoittamaan etukäteen, jotta niihin voidaan kaikin puolin varautua. Hankkeen toteutuksen suunnittelu ja ajoittaminen sorvataan yhdessä elinkeinoelämän kanssa sellaiseksi, että keskusta pysyy vetovoimaisena ja elävänä töiden ajankin, Kuopion kaupungin rakennuspäällikkö Mikko Hollmén kertoo
Lisätiedot
Tilakeskus, rakennuspäällikkö Mikko Hollmén
puh. (017) 185 601 tai 044 7185 601
sähköposti: mikko.hollmen(at)kuopio.fi
Voit esittää Alatori-hankkeeseen liittyviä kysymyksiä ja kommentteja myös tilakeskuksen sähköpostiin: tilakeskus(at)kuopio.fi.