Kiitospuheessaan Pekka Tenhunen (kuvassa vasemmalla) omisti palkinnon itsensä lisäksi myös luonnonsuojeluliikkeelle ja kaikille niille, jotka haluavat luontoa varjella. Pekka Tenhunen ei tuomitse niitäkään ihmisiä, jotka eivät omistaudu luonnonsuojelulle sataprosenttisesti.
- Luonnonsuojelijan ei tarvitse olla täydellinen. Pääasia on, että on matkalla oikeaan suuntaan. Jokainen voi sitten miettiä itse, onko suunta oikea.
Tenhunen harmitteli nykyistä kouluopetusta, joka korostaa vain metsien taloudellista merkitystä. Tällöin jää helposti käsitys, että puun ikä on vain vaikkapa 80 vuotta.
- Mänty voi kuitenkin kasvaa 800 vuotiaaksi ja kuusi 300 – 400 vuotiaaksi.
- Teille kuopiolaisille jää helposti kuva, että myös vanhoja metsiä olisi vielä runsaasti. Teillähän on Puijolla ja lähiympäristössä vielä varsin runsaasti ”oikeaa metsää” eikä pelkkiä puupeltoja.

Jätekukko opastamassa Tanssiteatteri Minimin Tuomas Juntusta Antti Lahtea

Tapahtuman juontaja Olavi Rytkönen joutui välillä opetustehtäviin. Tässä Rytkönen opettaa savonkieltä Lousianasta lähtöisin olevalle Carol Sihvoselle. Harjoitteluvuorossa kysymyslauseet ja "mittee työ ookeen huastatta".

Ympäristökeskuksen osastolla voi verrata myös järviveden tummuuseroja.

Kuopion palvelu- ja seurakoiraharrastajien Hannu Korhonen kertoi järjestöstään ja jakoi siinä sivussa koirankakkapusseja

Marttojen puutarhaneuvoja Tiina Ikonen antamassa kompostointiohjeita Jorma Helolle

Kuopion kaupungin ympäristökeskuksen osastolla oli nähtävänä kaupungin museossa myytäviä pesäpönttöjä. Osastolla näki myös esimerkkilintuja jotka "tekevät" luonnossa pönttöjä ja näiden luonnonpönttöjen käyttäjiä.
Teksti ja kuvat: Veijo Martikainen
Kuopion kaupunki © Internet-tiedotus, Uutisarkisto 2008