Kuopion logo
Arvokas kokonaisuus - tunnus alkuperästä
Kaupungilla on käytössä oma tunnuskuvio, logo. Kaupunginhallitus hyväksyi toukokuussa 2010 visuaalisen ilmeen pohjaksi kaupungin vaakunaan perustuvan logon. Logon käytöllä yhtenäistetään kaupungin visuaalista viestintää.
Kuopion kaupungin uusi logo on harmonisen tyylikäs kokonaisuus, joka toimii virallisissa ja epävirallisissa yhteyksissä. Se on kaikille kohderyhmille suunnattu viesti alkuperästä, mikä profiloi Kuopion juuri Kuopioksi.
Logosta käytetään harkinnan mukaan kahta eri versiota: kaupungin perustamisvuosiluvun kanssa tai ilman vuosilukua. Vuosiluvullista logoa käytetään lähinnä valmiiksi suunnitelluissa tapauksissa, kuten viralliset kutsut ja onnittelut, työtodistukset, käyntikortit sekä muu hyvin juhlava tai virallinen käyttö.
Logosta käytetään ensisijaisesti 4-väristä versiota. Mustavalkoista logoa käytetään silloin, kun nelivärisen käyttö ei ole mahdollista; näin on esimerkiksi mustavalkoisessa lehti-ilmoituksessa tai yksivärisessä painotyössä.
Kaupunki tunnetaan muustakin kuin logostaan
Yhtenäisten graafisten elementtien tehtävänä on luoda vahvaa visuaalista identiteettiä ja helpottaa tunnistettavuutta.
-
Kuopion kaupungin graafisissa elementeissä punainen näkyy muun muassa vaakalinjoissa ja palkeissa sekä erotinviivassa.
-
Asemakaavasta tuleva karttakuvio on olennainen osa kaupungin ilmettä. Sitä käytetään esimerkiksi käyntikorteissa, ilmoituksissa, Kuopion www-sivustoilla, paperikassissa sekä muissa painotuotteissa.
K-sana-elementti
Kuopion ilmeeseen liittyy kiinteästi teema Kaikki koossa. Kuopiossa. Se kertoo kaupungin monipuolisuudesta paikkoja, asioita ja ilmiöitä kuvaavilla k-alkuisilla sanoilla. Elementtiä käytetään muun muassa paperikassissa ja menukortissa.
Teema Kaikki koossa. Kuopiossa. näkyy myös K-merkissä, jota voidaan käyttää sopivissa yhteyksissä julkaisuissa ja ilmoituksissa.
K-sana-elementtiä käytetään valikoiduissa painotuotteissa ja kampanjamateriaaleissa, jotka suunnittelee graafisen alan ammattilainen ja jotka hyväksyy viestintäjohtaja. Elementtiä ei saa käyttää muissa tarkoituksissa, muokata tai sen osia irrottaa kokonaisuudesta.
Kaupungin uusi visuaalinen ilme oli ensimmäisen kerran esillä asuntomessuilla kesällä 2010.
Kuva Raija Korhonen
LOGON KÄYTTÖ
Logosta käytetään vain originaalitiedostoja. Ensisijaisesti logoa käytetään ilman suoja-aluetta. Sitä käytetään aina kun tausta on valkoinen tai vaalea, tai jos alla on vaaleasävyinen kuva. Jos tausta on tumma, levoton tai värikäs, käytetään suoja-alueella (50 % vaakunan leveydestä) varustettua logoa. Suoja-alue on aina valkoinen. Logon suositeltava minimikorkeus on 18 mm.
>>> Graafinen ohjeisto (osat 1-3)
>>> Graafinen ohjeisto (osat 4-5)
Jpg-muodossa olevat logot voit ladata ao. linkeistä. Mikäli käytössäsi on IE-selain tai tarvitset logon esim. painotuotteissa käytettävässä eps-muodossa, ota yhteyttä Artti Junkkariin, puh. 044 718 2057.
LoGOT (.JPG)
Lisätiedot
Tiedotustoimittaja Artti Junkkari
puh. 044 718 2057
Markkinointijohtaja Kirsi Soininen
puh.044 718 2020
Luvan logon käyttöön myöntää ja tulkinnanvaraiset kysymykset ratkaisee markkinointijohtaja. Lupa voidaan myöntää myös ulkopuoliselle käyttötarkoituksesta riippuen.
FC-MAINONNANTEKIJÄT
Kuopion kaupungin uuden visuaalisen ilmeen on suunnitellut kuopiolainen mainostoimisto Mainonnantekijät FC.