Kuopio ja EU


Kuopion kaupunki kuuluu vuosina 2007-2013 koko muun Suomen tavoin EU:n alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –tavoitteeseen.

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoite

Kuopion kaupunki kuuluu vuosina 2007-2013 koko muun Suomen tavoin EU:n alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –tavoitteeseen. Tätä tavoiteohjelmaa toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimenpideohjelmin ja varoja kohdennetaan Lissabonin strategian mukaisesti kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen sekä osaamisen kehittämiseen. Ohjelmien tavoitteena on pyrkiä luomaan Pohjois-Savoon kauden 2007-2013 aikana yhteensä 4 777 uutta työpaikkaa ja 731 uutta yritystä.

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –tavoitteen kautta Itä-Suomeen tuleva EU-tukipaketti ohjelmakaudelle 2007-2013 on yhteensä reilut 545 milj. €, josta Pohjois-Savon osuus on arviolta noin 200 milj. € (37 %). Asukaslukuun suhteutettuna Kuopion seudulle allokoituu EU-rahoitusta vuosittain keskimäärin noin 13 milj. euroa, josta EAKR-rahoitusta on noin 9 milj. € ja ESR-rahoitusta noin 4 milj. €. EU-rahoituksen lisäksi ohjelmaan allokoituu vuositasolla kansallista vastinrahoitusta noin 13 milj. € ja yksityistä rahoitusta noin 25 milj. euroa.

EU:n alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –tavoitteen lisäksi muita EU-rahoituslähteitä ohjelmakaudella 2007-2013 ovat Euroopan alueellinen yhteistyö –tavoite, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma sekä EU:n erillisohjelmat. Euroopan alueellinen yhteistyö –tavoitteen valtioiden välisen yhteistyön ohjelmissa Pohjois-Savo voi osallistua Itämeri-ohjelmaan sekä Pohjoisen periferian -ohjelmaan. Uudet alueiden välisen yhteistyön, tiedon vaihdon ja tutkimuksen ohjelmat ovat koko Euroopan unionin laajuisia ja alkaneella ohjelmakaudella 2007-2013 niitä ovat Interreg IV C, Interact, Urbact ja Espon.