Avustukset |
Tietoa kaupungin myöntämistä avustuksista ja apurahoista sekä muista tuista ja etuuksista
>>> Avustukset
Palkinnot ja stipendit
Tältä sivulta löydät tietoa Kuopion kaupungin jakamista palkinnoista ja stipendeistä.
Kilpailun tavoite on kartoittaa lahjakkaita suomalaisia nuoria alle 30-vuotiaita säveltäjiä, auttaa heitä urallaan eteenpäin esittämällä heidän sävellyksiään ammattiorkesterin toimesta sekä saada uutta suomalaista musiikkia orkestereille. Kilpailun järjestäjä on Kuopin kaupunki. Kilpailu on järjestetty neljä kertaa.
Kuopion kaupunki palkitsee vuosittain palvelupalkinnolla asiakaspalvelussa kunnostautuneen henkilön tai ryhmän. Palkinnon suuruus on 2 500 euroa.
Pertti "Spede" Pasasen keksintökilpailu
Kuopion kaupunki on halunnut kunnioittaa Pertti "Spede" Pasasen muistoa perustamalla hänen nimeään kantavan keksintökilpailun ja lahjoittamalla vuosittain 2 500 euron stipendin keksintökilpailun voittajalle.
Savonia-palkinto
Kuopion kaupungin vuonna 1986 perustama Savonia-palkinto jaetaan vuosittain alkuvuodesta. Palkinto on suuruudeltaan 10.000 euroa.
Turvallisuusteko-palkinnon tavoitteena on kuopiolaisten turvallisuuden parantaminen ja hyvinvoinnin kehittäminen. Kehittämisen kohteena voi olla esimerkiksi arjen turvallisuus, syrjäytymisen, väkivallan ja päihdeongelmien ehkäisy. Palkintona myönnetään vuosittain kiertopalkinto ja kunniakirja.
Vuosipäivän huomionosoitukset
Kuopion kaupunki palkitsee ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä vuosittain perustamispäivänään 17.marraskuuta. Jaettavat tunnustuspalkinnot ovat: Kuopio-mitali, Kuopio-stipendi, Kuopion kaupungin kultainen kunniamerkki, Kuopion kaupungin hopeinen kunniamerkki sekä esimerkillisten yksilö- ja ryhmäsuoritusten kunniakirjat.