Pertti "Spede" Pasasen keksintökilpailu 2010
Juoksu- ja maastojalkineen pohja voitti vuoden 2010 Pertti Pasasen keksintökilpailun
Järjestyksessään kahdeksannen Pertti Pasasen keksintökilpailun palkintotyöt esiteltiin ja palkittiin keskiviikkona 17.11.2010. Julkistaminen oli yksi Kuopion kaupungin perustamispäivän tilaisuuksista.
Ensimmäisen palkinnon 1 500 euroa voitti Juhani Pulkka keksimällään juoksu- ja maastojalkineen pohjalla. Oy Feelmax Ltd on pystynyt kehittämään jalkineet, joissa yhdistyvät paljain jaloin juoksemisen edut sekä kengän jalkaa suojaavat ominaisuudet.
Tieteellisesti on todettu, että muita moderneja juoksukenkiä käytettäessä lonkkien ja polvien rasitus on merkittävästi suurempi kuin paljain jaloin juostessa. Maastossa esiintyviltä teräviltä kiviltä, oksilta ja muilta jalkaa vahingoittavilta esineiltä nyt kehitetty maastojalkineen pohja suojaa hyvin.
Toinen palkinto kahdelle keksinnölle
Jaetun toisen palkinnon saivat Seppo Hassisen KlapiMaster-polttopuun valmistuslaitteisto sekä Risto Auvisen pyörivämäntäinen höyrymoottori.
Ilomantsilainen Hassinen Veljekset Oy on kehittänyt perävaunuun asennettavan laitteiston, joka pystyy tekemään polttopuita suoraan pystypuista klapeiksi. Näin säästetään useita työvaiheita halkojen teossa.
Puut voidaan purkaa suoraan kuljetuskonttiin, verkkosäkkeihin tai jopa varastoon. Pyörivä rumpu erottelee puista roskat, eikä puu käy maassa kannosta irrottamisen jälkeen, mikä mahdollistaa hyvän raaka-aineen pellettien valmistukseen.
Risto Auvisen keksimä pyörivämäntäinen höyrymoottori on tarkoitettu varsinkin matalahkon paineen omaavan, jopa vetisen jäännöshöyryn energian talteenottoon ja sähköksi tekemiseen.
Moottori eroaa muista erikoisen kaksinapaisen rakenteensa puolesta. Ominaisuus takaa matalan painetason höyrylläkin riittävän väännön. Moottori soveltuu erityisesti hajautettuun energiantuotantoon, jossa lämmön ja sähkön suhteellista osuutta voidaan säätää tarpeen mukaan.
Kotimaisen uusiutuvan energian käytössä pyörivämäntäinen höyrymoottori on omiaan tarjoamaan sähköverkosta riippumattoman vaihtoehdon. Laitteisto on myös liitettävissä toimittamaan sähköä valtakunnan verkkoon sähkömarkkinalainsäädännön ehtojen mukaan.
Kuva: Vicente Serra
Juhani Pulkan keksimä juoksu- ja maastojalkineen pohja voitti vuoden 2010 keksintökilpailun.
Keksintökilpailu
Kuopion kaupunki on halunnut kunnioittaa Pertti "Spede" Pasasen muistoa perustamalla hänen nimeään kantavan keksintökilpailun ja lahjoittamalla vuosittain 2.500 € stipendin keksintökilpailun voittajalle.
SÄÄNNÖT (pDF)
Lisätietoja kilpailusta
Kuopion kaupunki
Yritysasiamies Jukka Pitkänen
Suokatu 42 D, PL 1097
70111 Kuopio
puh. 017-182 085
email: jukka.pitkanen (at) kuopio.fi
Pohjois-Savon TE –keskus
Keksintöasiamies Lauri Nederström
Käsityökatu 38, PL 2000
70101 KUOPIO
puh. 040 772 3564
email: lauri.nederstrom (at) ely-keskus.fi