Kuopion strategia 2020

Strategiaprosessi pääpiirteittäin


KAUPUNGINVALTUUSTON STRATEGIA- JA TALOUSSEMINAARI 18. – 19.5.2009
Seminaarin tavoitteena oli viritellä kaupunginvaltuustoa kaupunkistrategian tarkistamiseen. Aiheina seminaarissa olivat mm. Kuopion nykyisen strategian arviointi ja kaupunkien tulevaisuuden haasteet. Kaupunkien tulevaisuuden haasteista seminaarissa esitelmöi tulevaisuuden tutkija ja Lahden kaupungin strategiapäällikkö Santtu von Bruun.

KUOPION KAUPUNGIN KEHITTÄMISFOORUMI 2. – 12.2.2010, 1. VAIHE
Kehittämisfoorumiin kutsuttiin mukaan keskeisiä viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, yrityksiä ja yrittäjäjärjestöjä, koulutus- ja tutkimusorganisaatioita, naapurikuntien kunnanjohtajia, aluehallintoviranomaisia, opiskelija-, kulttuuri- ja urheilujärjestöjä sekä muita sidosryhmiä. Kutsuttuja oli yhteensä 353 ja heidän tehtävänä oli mm. miettiä haasteita ja mahdollisuuksia, joita Kuopion on hyvä tunnistaa kun kaupunki tarkistaa strategiaansa sekä visioida Kuopion tulevaisuutta.  Delphi -tekniikan pohjautuvan nykyaikaisen verkkosovelluksen avulla saatiin erilaisia näkemyksiä ja kannanottoja yhteensä 2 200 kappaletta.

KAUPUNGINVALTUUSTON STRATEGIASEMINAARI 1. – 2.3.2010
Kaupunginvaltuuston seminaarin tavoitteena oli pienryhmätyöskentelyn ja laajemman keskustelun kautta miettiä Kuopion tulevia strategisia linjauksia, strategisia painotuksia asiakasnäkökulmasta sekä arvoja toiminnan ohjaajina. Seminaariin osallistujilla oli käytettävinään Kuopion kaupungin kehittämisfoorumin 1. vaiheessa tuotettu aineisto sekä Kuopion kilpailukykyselvitys.

KUOPION KAUPUNGIN KEHITTÄMISFOORUMI16. – 28.3.2010, 2. VAIHE
Kuopion kaupungin kehittämisfoorumiin mukaan haastetut 353 henkilöä arvioivat ja arvottivat kyselyn ensimmäisessä vaiheessa esiin nousseita esityksiä ja väittämiä.

KUOPION KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 -ASUKASKYSELY 18.3. – 5.4.2010
Kuopion kaupungin internet-sivuilla toteutettiin kaikille kuntalaisille avoin kysely, jossa asukkailla oli mahdollisuus arvioida samoja esityksiä ja väittämiä, joita myös Kuopion kaupungin kehittämisfoorumiin kutsutut 353 henkilöä kyselyn 2. kierroksella arvioivat.

KAUPUNGINJOHTAJAN LAAJENNETUN JOHTORYHMÄN STRATEGIASEMINAARI 12.4.2010
Kaupunginjohtajan laajennetun johtoryhmän strategiaseminaarissa osallistujina olivat kaupunginjohtajan johtoryhmän lisäksi, toimialojen strategiavastaavat, Karttulan kunnan virkamiesjohto, kaupungin liikelaitosten ja yhtiöiden johto sekä muita johtavia virkamiehiä. Seminaarin tavoitteena oli pienryhmätyöskentelyn avulla työstää luonnosta Kuopion visioksi, muuntaa strategisia kehittämisen kohteita strategisiksi päämääriksi, määritellä kriittiset menestystekijät sekä täsmentää valtuustoseminaarissa maaliskuun alussa työstettyjä arvoja/toimintatapoja.

KUOPION KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 -LUONNOS KOMMENTOITAVANA INTERNET-SIVUILLA  3. - 17.5.2010
Kuopion kaupunki pyysi palautetta strategialuonnoksesta asukkailta ja muilta sidosryhmiltä internetissä 3. - 17.5.2010 olleen palautelomakkeen kautta. Palautteita tuli 36 kappaletta. Palaute huomioitiin strategian jatkovalmistelussa.

TIEDOTUS- JA KEHITTÄMISTILAISUUS KEHITTÄMISFOORUMIIN OSALLISTUNEILLE 10.5.2010
Kuopion kaupungin kehittämisfoorumiin osallistuneille 353 henkilölle järjestettiin tiedotus- ja keskustelutilaisuus kehittämisfoorumin keskeisistä tuloksista sekä valmisteilla olevasta strategiasta.

KILPAILUKYKYTYÖRYHMÄN SEMINAARI 20. - 21.5.2010
Kilpailukykytyöryhmän seminaarissa kaupungin keskeisille sidosryhmille esiteltiin valmisteilla olevaa strategiaa sekä työstettiin vetovoima, kilpailukyky ja kasvu -näkökulman sisältöä. Lisäksi seminaarissa mietittiin eri sidosryhmien roolia ja keinoja strategian kasvutavoitteiden toteuttamisessa.

KUOPION KAUPUNGINVALTUUSTON ILTAKOULU 24.5.2010
Kv:n iltakoulussa kaupungin luottamushenkilöille esiteltiin kehittämisfoorumin keskeisiä tuloksia, tämän hetkistä strategialuonnosta sekä strategialuonnoksesta annettua palautetta. Luottamushenkilöillä oli myös mahdollisuus esittää muutosehdotuksia strategiluonnokseen.

KUOPION KAUPUNGINVALTUUSTON TALOUS- JA STRATEGIASEMINAARI  31.5.2010
Kv:n talous- ja strategiaseminaarissa määriteltiin strategisia painopisteitä vuodelle 2011.

KUOPION KAUPUNGINHALLITUS 14.6.2010
Kaupunginhallitus hyväksyi Kuopion kaupungin strategian 2020.

KUOPION KAUPUNGINVALTUUSTO 28.6.2010
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopion kaupungin strategian 2020.


Strategiatyön taustamateriaali

 

Lisätietoja strategiatyöstä antaa:

strategiajohtaja
Sirpa Lätti-Hyvönen
puh. (017) 182 132, 044 718 2132
sirpa.latti-hyvonen(at)kuopio.fi