Hyvinvointia edistävien toimintojen kehittäminen

 

Pohjois-Savon maakunnan väestön sosiaalisessa ja terveydellisessä hyvinvoinnissa on merkittäviä vajeita verrattuna koko maan väestöön. Hyvinvoinnin ja terveyden erot eri väestöryhmien sekä asuinalueiden välillä ovat suuria ja alueen työikäisen väestön työhön osallistuvuus on keskimääräistä alhaisempaa. Hyvinvoinnin vajeet vaikuttavat myös työvoiman saatavuuteen ja tarjontaan. Erityinen ongelma tämä on niille alueen kunnille, joiden terveydenhuollon kustannukset ovat korkeat ja näyttävät edelleen kasvavan.

Keskeinen ratkaisu terveyserojen kaventamiseksi ovat ennaltaehkäisevät toimintamallit, joilla tuetaan eri väestöryhmien itsenäistä suoriutumista sekä sosiaalista hyvinvointia. Uusien ennaltaehkäisevien palvelumallien luomisessa tulee hyödyntää käyttäjälähtöisiä kehittämisrakenteita sekä sähköisen palveluasioinnin uusia innovaatioita.

Terveyshaittojen ennaltaehkäisyyn keskittyvien uusien hyvinvointipalveluiden luomisessa tarvitaan laajaa yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Nämä tahot tulee sitouttaa nykyistä paremmin tavoitteelliseen terveyden edistämistoimintaan.

Toimintamallien haasteena on tavoittaa erityisesti ne kohderyhmät, joita nykyiset palvelut eivät saavuta, ennen kuin he joutuvat kalliin korjaavan sairaanhoidon piiriin. Tämän vuoksi palveluinnovaatiot tulee saada asukkaiden käyttöön niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Erityisesti sähköisen palveluasioinnin uusilla innovaatioilla voidaan tavoittaa uusia kohderyhmiä kodeissaan ja verkottaa heitä vertaistukiverkostojen piiriin.

Kuopion alueen KOKOssa toteutettiin vuonna 2010 ns. Itä-Suomen hyvinvointiosio yhteistyössä Kainuun ja Joensuun alueiden kanssa. Työssä keskityttiin hyvinvointimarkkinointiin, sen  soveltamiseen ruohonjuuritasolle sekä työpajatoimintaan. Hyvinvointimarkkinoinnin keskeinen haaste on pohtia sitä, miten väestön terveyskäyttäytymistä ja sosiaalista toimintaa muutetaan hyvinvointia lisääväksi. Hyvinvointimarkkinointi pyrkii ennen kaikkea muuttamaan ihmisten elämäntapoja niin liikunnan, ravitsemuksen kuin yhteisöllisen toiminnan osalta. Hyvinvointimarkkinointi on toimintamalli alueen hyvinvoinnin ja siten myös vetovoiman lisäämiseksi. Lyhyellä aikavälillä hyvinvointimarkkinoinnilla kannustetaan ja haastetaan ihmisiä muutokseen. Pitkällä aikavälillä ihmisiä rohkaistaan pysyvään muutokseen. Hyvinvointimarkkinoinnin asiantuntijat ovat "muutosagentteja", joita tarvitaan yhdistämään hyvinvointistrategiat ja -käytännöt. Hyvinvointimarkkinointi on usein edullista toiminnan kehittämistä sekä uusien asiakkuuksien hankintaa.

Kuopion alueen KOKOsta on varattu määräraha myös kuluvana vuonna terveyttä edistävien pilotointien sekä alueellisten kehittämishankkeidenvalmisteluun.