Varkaus-Kuopio-Iisalmi –kehittämisvyöhyke
Kehittämisvyöhykkeet ovat yksi keskeinen aluekehittämisen väline 2000-luvun Suomessa ja oleellinen osa useiden maakuntien suunnitteluprosessia ja strategiatyötä. Kehittämisvyöhykkeet liittyvät Suomessa aluerakenteen kehitykseen, jossa hierarkkisista järjestelmistä siirrytään joustavampaan monikeskuksiseen kaupunkiseutujen verkostoon. Kehittämisvyöhykkeillä pyritään yhdistämään samanaikaisesti talouden kasvu, sosiaalinen yhteenkuuluvuus (koheesio) sekä ympäristön kestävä kehitys ohjaamalla kehitystä vyöhykemäisesti kasvukeskusten välille tai niiden lähialueille. Kehittämisvyöhykkeet voivat olla dynaamisia kehityksen moottoreita, koska ne ylittävät vakiintuneita hallinnollisia rajoja kuntien, maakuntien ja jopa valtioiden välillä.
Suomessa on nykyisin kymmenkunta kehittämisvyöhykkeeksi luokiteltavaa keskuskaupunkien välistä elinkeinoaluetta. VT-5 liikenneväylä on ollut Pohjois-Savossa erilaisten kehittämistoimien kohteena jo vuosien ajan (viimeksi mm. Kallansiltojen osalta) ja sen merkitys on aluekehittämisen näkökulmasta tunnistettu ja tunnustettu. Kehittämisvyöhykkeellä käynnistettävät toimenpiteet syventävät keskuskaupunkien välistä yhteistyötä sekä profiloivat Pohjois-Savoa kilpailukykyisenä kasvualueena.
Käynnistimme maakunnan aluekeskusten yhteistyönä Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehittämisvyöhykkeen menestystekijät 2030 -esiselvityksen. Loppuraportin liitteineen voit lukea tästä. Tavoitteiksi asetettiin yhteisen tahtotilan löytäminen kehittämisteemoista, toimintatavoista sekä kehityskuvasta ja –polusta VKI-kehityskäytävään liittyvien kaupunkiseutujen (Kuopio, Iisalmi, Varkaus) ja osaamiskeskittymien menestystekijöihin perustuen. Esiselvitys pyrkii profiloimaan kaupunkiseutujen vahvuuksia sekä luomaan edellytyksiä näiden kaupunkiseutujen ja toiminnallisten työssäkäyntialueiden väliselle yhteistyön syventämiselle ja sitä kautta koko maakunnan kilpailukyvylle.
Selvitykseltä edellytettiin, että se tuottaa perusteet jatkotyölle, päätöksille ja valinnoille. Selvitys sisältää ehdotuksen toimintamallista sekä niistä käytännön toimenpiteistä, jotka tulisi käynnistää Koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) aikana v. 2010 – 2013.
Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehittämisvyöhykkeen menestystekijät 2030 –esiselvityksessä on nostettu jatkovalmisteluun mm. VKI-strategiatyö, innovatiiviset verkkopalvelut (laajakaistahanke), toiminnallisten kaupunkiseutujen rakennemallien laatiminen, alueen infrahankkeet sekä vyöhykemarkkinointi.
On perustettu VKI-ohjausryhmä, jossa on edustettuna neljä luottamushenkilöä jokaisesta kaupungista. Strategiatyön näkökulmasta on syytä keskittyä muutamaan keskeiseen keskuskaupunkeja yhdistävään vaikuttavuudeltaan merkittäviin teemoihin. Näitä ovat erityisesti erikoissairaanhoidon kysymykset, kuntayhtymien omistajaohjauspolitiikan määrittely sekä yhteinen edunvalvonta ja markkinointi.