Yleistä KOKOsta


KOKO (alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma) on alueiden omaehtoisen kehittämisen ohjelma. Sillä tuetaan paikallistason strategista kehittämistyötä ja parannetaan alueen kehittämiseen osallistuvien toimijoiden yhteistyötä.

KOKO on alueiden kehittämisestä annetun lain (1651/2009) 24 § mukainen erityisohjelma. Valtioneuvosto hyväksyi 19.11.2009 KOKO:n ohjelma-asiakirjan, ohjelma-alueet ja verkostot. Ohjelma käynnistyi vuoden 2010 alussa ja se jatkuu vuoden 2013 loppuun.

KOKO rahoitetaan maakunnan kehittämisrahalla, osana ohjelmiin sitomatonta maakunnan kehittämisrahaa. Maakunnan kehittämisrahan osuus on yleisesti 50 %. Kunnat vastaavat lopusta rahoituksesta. KOKO:n vuosittainen budjetti on noin 20 miljoonaa euroa.

Tavoitteet


KOKO:n tavoitteena on alueiden kilpailukyvyn parantaminen. Painotus on elinkeino- ja innovaatiopolitiikan valintojen lisäksi laaja-alaisessa asuinympäristön ja yritysten toimintaympäristön kehittämisessä. Ohjelmalla parannetaan alueiden kehitysedellytyksiä ja käynnistetään strategisesti merkittäviä hankkeita. KOKO:lla kehitetään alueellisen kehittämistyön toimintatapoja, tiivistetään alueiden välistä yhteistyötä, verkotetaan alueita sekä vauhditetaan tiedon ja kokemusten vaihtoa.  KOKO on osa maakunnallista suunnittelu- ja aluekehittämisjärjestelmää. Kansallisella tasolla kehitetään eri ministeriöiden välisen yhteistyön toimintatapoja.

KOKO:lla rakennetaan jokaiselle ohjelmassa mukana olevalle alueelle sen omiin lähtökohtiin ja mahdollisuuksiin perustuva alueellisen kehittämisen ohjelma, jolla koordinoidaan paikallista elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa. Ohjelmalla kehitetään ensisijaisesti yhteistyön toimintatapoja sekä koordinoidaan kehittämistyötä ja käynnistetään prosesseja esimerkiksi esiselvitysten ja pilottiprojektien avulla. Ohjelmaan kuuluu yli 200 toimenpidekokonaisuutta.

Toimijat


Ohjelmaa koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö. KOKO:a toteutetaan 52 ohjelma-alueella, jotka kattavat 322 kuntaa manner-Suomen 326 kunnasta. Ohjelma-alueet ovat kuntien itsensä muodostamia yhteistyöalueita.

Tärkeimmissä yhteisissä teemoissa on alueiden kiinnostuksen mukaan perustettu kansallisia verkostoja. Verkostojen teemat ovat innovaatiot, hyvinvointi, luovat alat, MAL (maankäyttö, asuminen, liikenne), kansainvälistyminen Venäjälle, matkailu sekä ikärakenteeltaan haasteellisten alueiden erityiskysymykset. Verkostoille on nimetty koordinaatiosta vastaava alueellinen taho. Verkostot jäsentävät ja priorisoivat kehittämisen keskeisiin teemoihin sekä tekevät monilla alueilla testattavia kokeiluja. KOKO-verkostot toimivat keskeisinä ministeriöiden ja kansallisten yhteistyötahojen yhteistyökumppaneina.

Lisätietoja

 

>>> Valtakunnallinen KOKO