Luontotietoa luontopolulta


Luontopolku on yksi luonnossa liikkumisen muoto. Liikkumisen ja virkistymisen ohella luontopolulta saa tietoa monenlaisista luontoon ja ympäristöön liittyvistä asioista.

Kuopiossa on useita opastettuja luonto- ja kulttuuripolkuja. Puijolla, Kolmisoppi-Neulamäen alueella, Katsikaniemessä ja Halmejoella on perinteiset luontopolut.  Karhonsaaressa esitellään erilaisia puita ja pensaita, kun taas Haminalahdessa pääsee tutustumaan von Wright –veljesten maalausten maisemiin.

Kaikki polut on merkitty maastoon maalimerkeillä ja opasteilla. Polkujen varrella on opastauluja, joissa kerrotaan kunkin alueen luonnosta ja ympäristöstä. Luontopoluista on saatavana myös painetut esitteet.

Luonnosta kerrotaan myös koulujen luontopoluilla. Osa koulujen luontopoluista on oikeita merkittyjä polkuja ja osa kartalle merkittyjä opetuskohteita.

 

KOULUJEN LUONTOPOLUT


Koulujen opetuskäyttöä varten on laadittu omia luontopolkuja, joita toki voivat käyttää muutkin luonnossa liikkujat. Maastoon on merkitty vain Pirtin koulun polut, muut luontopolut koostuvat kartalle merkityistä luontokohteista. Polkujen pituus vaihtelee parinsadan metrin mittaisesta Myllypuron kierroksesta reilun kuuden kilometrin mittaiseen Jynkänvuoren kierrokseen.

 


Kuva: Teppo Tossavainen

Jynkän luontopolulla voi tutustua Aittolammen rantasuohon