Maahanmuuttajat Kuopiossa
Tervetuloa Kuopioon!
Kuopiossa asuu yli 1600 ulkomaan kansalaista eli noin 1,7 % väestöstä (2011). Ulkomaalaisilla on 90 eri kansalaisuutta. Kuopiossa on eniten Venäjän kansalaisia (noin 380 henkilöä). Seuraavaksi eniten on Myanmarin, Viron, Sudanin, Thaimaan, Irakin ja Turkin kansalaisia.
Maahanmuuttajat tulevat Kuopioon eri syistä. Tänne saapuu pakolaisia, paluumuuttajia, perhesiteen vuoksi tulevia henkilöitä, työntekijöitä, opiskelijoita ja avioliiton solmineita. Kuopion kaupungille monikulttuurisuus on voimavara, jota halutaan kehittää. Maahanmuuttajien kotoutumista tuetaan yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa.
Kuopion kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaa päivitetään parhaillaan. Ohjelma on valmistuttuaan luettavissa näiltä sivuilta.
Kuopiossa on tehty myös kansainvälisyysohjelma 2007–2012, joka on Kuopion kaupungin ja alueen yhteistyökumppaneiden yhteistyöohjelma. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa Kuopion kilpailukykyä kehittämällä elinkeinoelämän kansainvälistä toimintaympäristöä ja edistämällä osaamisen vientiä ja vaihtoa. Toinen keskeinen teema on kaupungin palveluiden kansainvälisten valmiuksien parantaminen sekä yleinen kansainvälisyyden edistäminen. Kansainvälisyysohjelma on luettavissa täältä.
Ota yhteyttä!
Onko sinulla kysyttävää Kuopioon muuttamisesta tai kaupungin tarjoamista palveluista? Ota yhteyttä Kaupungintalon palveluneuvontaan. Siellä vastataan kaupungin palveluita koskeviin tiedusteluihin ja opastetaan asiakkaat oikeisiin asiointipaikkoihin.
- puhelin: 0800 182 050 (ilmainen numero)
- käyntiosoite: Tulliportinkatu 31
- postiosoite: PL 228, 70101 KUOPIO
- sähköposti: palveluneuvonta (at) kuopio.fi
- avoinna arkisin klo 8.00 - 15.00