Kunnallinen esiopetus
Esiopetus on päiväkodin tai koulun järjestämää kuusivuotiaiden suunnitelmallista ja tavoitteellista varhaiskasvatusta.
Esiopetusta on toteutettu Kuopiossa 1.8.2001 alkaen koulutuslautakunnan hyväksymän opetussuunnitelman mukaisesti. Lisäksi esiopetusta ohjaavat vanhempien tuella tehdyt yksikkökohtaiset opetussuunnitelmat. Esiopetusta toteutetaan pääsääntöisesti päiväkodeissa 6-vuotiaiden ryhmissä ja haja-asutusalueella alkuopetuksen yhteydessä koulun toimintana.
Esiopetus on osa elinikäistä oppimista ja esiopetuksella on arvo itsenäisenä elämän vaiheena. Kuopiossa varhaiskasvatusta toteutetaan lapsilähtöisyyden ja aktiivisen oppimisen periaatteilla. Oppiminen toteutuu leikin ja toiminnan kautta. Esiopetuksen tulee luoda jatkumo varhaiskasvatuksesta kouluun muodostamalla perusopetuksen kanssa lapsen kehityksen kannalta sisällöllisesti ja johdonmukaisesti etenevä kokonaisuus.
Esiopetukseen ilmoittautuminen
Perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetukseen ovat lukuvuonna 2012 - 2013 oikeutettuja kaikki vuonna 2006 syntyneet. Lisäksi oikeus esiopetukseen on seitsemänvuotiailla, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty vuodella sekä viisivuotiailla, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Toimintavuoden esiopetus alkaa 13.8.2012 ja päättyy 31.5.2013. Esiopetukseen ilmoittaudutaan päivähoitohakemus / esiopetukseen ilmoittautumislomakkeella.
Esiopetus toimintayksiköt - Inkilänmäki-Männistö