Perusopetuksen iltapäivätoiminta Kuopiossa
Vapaita toimintapaikkoja kevälukukaudelle 2012 voi hakea "Sähköinen hakeminen" -linkin kautta.
Hakuaika perusopetuksen iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2012–2013 alkaa 27.2.2012 ja päättyy 16.3.2012.
Hakuohjeet jaetaan helmikuun aikana esiopetusryhmien kautta, ja niitä on saatavilla alakouluista ja iltapäivätoimintapaikoista. Sähköinen hakulomake ja tulostettavat lomakkeet löytyvät oheisista linkeistä. Sähköiselle hakulomakkeelle kirjaudutaan verkkopankkitunnuksin. Hakuaikana lomakkeet palautetaan esiopetusryhmiin, iltapäivätoimintapaikkoihin tai iltapäivätoiminnan suunnittelijalle. Muina aikoina hakulomakkeet palautetaan suoraan iltapäivätoiminnan suunnittelijalle osoitteeseen Kasvun ja oppimisen palvelualue/Perusopetuksen iltapäivätoiminta, Vuorikatu 27, 70100 Kuopio. Seuraavan lukuvuoden toimintapaikat ja -ryhmien lukumäärät varmistuvat hakuaikana saapuneiden hakemusten perusteella.
Perusopetuksen iltapäivätoimintaa tarjotaan perusopetuksen 1. luokkien ja muiden luokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille. Jos toimintaryhmiin jää vapaita paikkoja 1. vuosiluokkien oppilaiden sijoittamisen jälkeen, niitä tarjotaan 2. vuosiluokan oppilaille. Yksityiskouluissa vapaita paikkoja voidaan tarjota myös vanhemmille oppilaille.
Toimintaa järjestetään arkipäivisin pääsääntöisesti klo 12.00 - 16.00 välisenä aikana koulujen tiloissa tai niiden läheisyydessä sijaitsevissa toimitiloissa. Syyslukukauden työaika on 13.8.–21.12.2012 ja kevätlukukauden työaika on 2.1.–1.6.2013.
Toimintamaksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu toimintaan ja se määräytyy vanhempien ilmoittaman toiminta-ajan tarpeen mukaan. Toimintamaksu on toistaiseksi 80 €/kk, jos toiminta-ajan tarve on yli 15 h/ viikko (keskimäärin 4h/päivä) tai 60 €/kk, jos toiminta-ajan tarve on 1-15 h/ viikko (keskimäärin 3h/ päivä). Toimintamaksuun sisältyy välipala ja ohjattu toiminta. Perusopetuksen iltapäivätoiminnassa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksutonta. Perheet sitoutuvat toimintaan lukuvuodeksi kerrallaan.
Lisätietoja:
Kasvun ja oppimisen palvelualue/perusopetuksen iltapäivätoiminta
Iltapäivätoiminnan suunnittelija Maria Louhimo
Vuorikatu 27
70100 Kuopio
puh 044 718 4114
maria.louhimo@kuopio.fi
Vaikeasti vammaisten ja kehitysvammaisten peruskoululaisten koulujen loma-aikojen hoito
Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksen 20.12.2012 § 139 mukaan vuoden 2012 alusta vaikeasti vammaisten ja kehitysvammaisten peruskoululaisten koulujen lomien aikaisen hoidon järjestämisestä vastaa Kasvun ja oppimisen palvelualue.
Loma-aikoina hoito järjestetään arkipäivisin klo 7.30–16.30 toistaiseksi Maria Jotunin koululla kuopiolaisten huoltajien työstä tai opiskelusta johtuvan välttämättömän hoidontarpeen takia.
Hoitopäivän aikana lapsille tarjotaan lounas ja välipala. Muutoksista hoitoajoissa ja poissaoloista tulee ilmoittaa hyvissä ajoin, riittävän henkilökunnan varmistamiseksi.
Hakeminen
Jokaisen loma-ajan hoidon tarve selvitetään erillisellä hakulomakkeella, johon huoltajat liittävät tarvittavat selvitykset ja työnantajien todistukset huoltajien työajasta. Loma-aikojen hoidon tarpeen arvioi perusturvan palvelualueen vanhusten ja vammaisten palveluohjausyksikön kehitysvammaohjaaja.
Loma-aikojen hoitoa järjestetään talvilomalla 5. - 9.3.2012 ja syyslomalla 15.10.–19.10.2012. Hakulomake palautetaan kolme viikkoa ennen ko. hoidon alkua alla olevaan osoitteeseen.
Kesälomalla hoitoa järjestetään 4.6.–29.6.2012 ja 16.7.–10.8.2012. Kesähoito on suljettuna ajalla 1.-15.7.2012. Hakulomake kesäajan hoitoon palautetaan 30.3.2012 mennessä alla olevaan osoitteeseen. Hakemukseen liitetään työnantajan todistus työssäolosta.
Lomahoitoa ei järjestetä 30.4.2012, 18.5.2012, 7.12.2012, 27.12.2012–2.1.2013. Kesähoito on suljettuna ajalla 1.-15.7.2012.
Toimintamaksut
Loma-aikojen hoidon tarpeen arvioi perusturvan palvelualueen vanhusten ja vammaisten palveluohjausyksikön kehitysvammaohjaaja.
Jos kehitysvammaisen koululaisen tarve lomien aikaiseen hoitoon johtuu hänen vammastaan, on hoito maksutonta (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977/519, § 43). Päätökset loma-ajan hoitoon tekee perusturvan palvelualueen vanhusten ja vammaisten palveluohjausyksikön kehitysvammaohjaaja.
Mikäli lapsi ei ole em. lain piirissä, mutta tarvitsee erityisyytensä (erityisen tuen päätös) vuoksi hoitoa huoltajien opiskelun tai työssäkäynnin takia, peritään lomien aikaisesta hoidosta hoitomaksu, 160 € / kuukausi tai 7,60 € / päivä. Päätökset loma-ajan hoitoon ottamisesta tekee iltapäivätoiminnan suunnittelija. Toiminnan järjestäjä laskuttaa perheitä kuukausi jälkikäteen.
Lisätietoja:
Kasvun ja oppimisen palvelualue/perusopetuksen iltapäivätoiminta
Mirja Räsänen
Vuorikatu 27
70100 Kuopio
puh 044 7181388
mirja.rasanen@kuopio.fi
>>> Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö
>>> Opetushallitus aamu- ja iltapäivätoiminta
>>> Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet
(voimassa 31.7.2011 saakka)
>>> Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011
(astuu voimaan 1.8.2011)
>>> Kuntaliitto aamu- ja iltapäivätoiminta
>>> Lapsen parhaaksi - tukea ja laatua aamu- ja iltapäivätoimintaan
>>> Nuori Suomi: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan käsikirja
>>> Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnon
perusteet (voimassa 31.7.2011 saakka)
Tulosta tästä
- PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KUOPIOSSA (INFO)
- TOIMINTAPAIKAT LV. 2012-2013
- TOIMINTAPAIKAT LV. 2011-2012
- PALVELUNTUOTTAJAT LV. 2011-2012
- ESITIETOLOMAKE
- HAKUOHJE LV. 2012-2013
- HAKUOHJE LV. 2011-2012
- HAKULOMAKE LV. 2012-2013
- HAKULOMAKE LV. 2011-2012
- ILTAPÄIVÄTOIMINTAPAIKAN IRTISANOMINEN
- KOULUTAPATURMIEN JA HOITOKUSTANNUSTEN KORVAUSPERUSTEET PERUSOPETUKSESSA
- REKISTERISELOSTE
Iltapäiväkerhojen ja palveluntuottajien yhteystiedot
- LUKUVUODEN 2010-2011 RYHMIEN YHTEYSTIDOT
- LUKUVUODEN 2010-2011 PALVELUNTUOTTAJAT