Päivähoito, vapaa-ajankeskus ja sosiaali- ja terveyskeskuksen avohoidon kuntoutus


Päivähoidon, vapaa-ajankeskuksen ja avohoidon kuntoutuksen uudenlainen yhteistyö aloitettiin syksyllä 2007. Poikkihallinnollisen yhteistyön ja sitä tukevan Pienet lapset liikkeelle –käsikirjan tavoitteena on saada perheet ja lasten kanssa päivittäin toimivat ammattilaiset oivaltamaan, mikä merkitys liikunnalla on pienille lapsille.

Pienet lapset liikkeelle -käsikirja

Liikkuminen on pienelle lapselle hyvin luontaista toimintaa. Pienten lasten arkiliikkumisen tehostamiseksi laadittiin ”Pienet lapset liikkeelle”-käsikirja, joka korostaa liikkumisen ja leikin merkitystä ja aikuisen ohjaavaa roolia siinä. Käsikirja ja uudenlainen sovittu yhteistyö tukevat lasten parissa eri tahoilla työskentelevien työntekijöiden toiminnan ohjausta. Käsikirja huomioi myös varhaista tukea tarvitsevan lapsen antaen asiantuntevaa tietoa lapsen perusliikuntataitojen kehittämiseen arkitilanteissa. Tavoitteena on entistä tasalaatuisempi palvelu lasten liikunnassa koko kaupungin alueella.

Päivähoito ja perhe

Perhe on tärkeä taustatuki lapsen perusliikuntataitojen kehittäjänä. Päivähoidossa ”Pienet lapset liikkeelle”-käsikirjan sisältöalueita käsitellään yhdessä vanhempien kanssa, vanhempainilloissa ja lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laadinnan yhteydessä. Yhteistyöryhmä ohjaa ja seuraa omalta osaltaan tämän toiminnan juurtumista. 

Yhteystiedot


Kasvun ja oppimisen palvelualue
Varhaiskasvatuspalvelut
Vuorikatu 27, 3. krs.
70100 Kuopio
Avoinna 8 - 15.30
Puh. 017 184 111
Fax. 017 183 504
Sähköpostiosoite
kasvujaoppiminen(at)kuopio.fi


Oikopolut