Vapaat yritystontit
Kuopion kaupungin tavoitteena on tarjota yrityksellesi monipuolinen valikoima sijoittumisvaihtoehtoja, olipa kyseessä teollisuudesta, kaupasta tai muusta yritystoiminnasta. Pääosa tonteista niin kaupan kuin muunkin yritystoiminnan osalta on keskustan eteläpuolella moottoritien läheisyydessä. Pienen Neulamäen yritysalue Pitkälahdessa on uusin vaihtoehto tarjonnassamme.
Ota yhteyttä kaupungin yrityspalveluun ja kerro tarpeesi. Räätälöimme tältä pohjalta ehdotuksemme tonttiratkaisuksi. Autamme tarvittaessa myös kiinteistösijoittajien löytämisessä tai vapaiden toimitilojen kartoittamisessa.
Tulevaa tonttitarjontaa
Keskusta - Linja-autoaseman alue
Linja-autoaseman ja rautatieaseman alueella on käynnissä asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on mahdollistaa merkittävän uuden toimisto- ja palvelutyöpaikka-alueen syntyminen. Alustavien arvioiden mukaan alueelle tulee rakennusoikeutta vähintään 30.000 k-m2. Asemakaava valmistuu vuonna 2012. Toimitilarakentaminen voi siten alkaa vuonna 2013.
>>> Havainnekuvat alueesta (pdf)
Sorsasalo
Sorsasalossa Karelia-Upofloor Oy:n tehtaan taakse kaupunki kaavoittaa kymmeniä hehtaareita käsittävän teollisuusalueen laajennuksen. Alue esirakennetaan osana Kallansiltojen korotushanketta. Tontteja on luovutettavissa rakentamiseen tämän hetkisen arvion mukaan vuodesta 2013 alkaen.
OTA YHTEYTTÄ
Kuopion kaupungin yrityspalvelu
Yritysasiamies Unto Juutinen
Puh. 044 718 2084
Yritysasiamies Jukka Pitkänen
Puh. 044 718 2085
etunimi.sukunimi (at) kuopio.fi
Yrityspalvelun asiakaspalvelu
Puh. (017) 182 089
yrityspalvelu (at) kuopio.fi
Kaupunkiympäristön palvelualue
Maaomaisuuden hallintapalvelut
Kiinteistöasiamies Pirkko Laaksonen
Puh. 044 718 5511
etunimi.sukunimi (at) kuopio.fi