Luonto ja ympäristö


Kuopion luonnon ominaispiirteitä ovat ikivanhat kalliot, laajat vesialueet, rehevät lehdot ja monipuolinen eläimistö. Vettä Kuopiossa on paljon, sillä peräti kolmannes kaupungin pinta-alasta on veden peitossa. Kuopio sijaitsee Pohjois-Savon lehtokeskuksen ytimessä ja alueella onkin runsaasti reheviä lehtoja. Luonnonsuojelulla on pitkät perinteet, sillä vanhin ja tunnetuin luonnonsuojelualue, Puijon puistometsä, perustettiin jo 1920-luvulla.  Kuopion kaupunki omistaa keskustan lähiympäristön ja saariston tärkeimmät metsäalueet.

Ympäristön tila on melko hyvä. Ympäristöongelmista merkittävimpiä ovat liikenteen ympäristöhaitat ja vesistöjen hajakuormitus. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ja energiatehokkuuden parantamisessa Kuopio on Suomen kärkikaupunkeja.

 

AJANKOHTAISTA

Puijolla käynnistetään metsänhoitotyöt

Kuopion kaupunki on käynnistämässä metsänhoitotöitä Puijolla. Kaikkein kiireellisimpänä hoitokohteena on Antikkalan laskettelurinteen hissilinjan reunametsien harvennukset. Tavoitteena on puiden aiheuttamien lumenmurtoriskienvähentäminen hissilinjalla.

Kuopio on julkaissut uuden Opaskarttapaketin

Kuopion alueesta on ilmestynyt uusi Opaskarttapaketti. Karttojen liitteenä on tienimiluettelo.

Kaatuneista puista ilmoittaminen kaupunkialueella

Viime päivien myrskyt ovat kaataneet puita tonteilla ja tiealueilla. Tiedot kaatuneista puista ilmoitetaan seuraavasti:

Jouluvalmistelut ympäristöä säästäen

Jouluvalmistelut ympäristöä säästäen - vinkkejä Hyvä joulumieli syntyy valmistelemalla joulua kestävän kehityksen hengessä...

 

Ritariperhonen
Kuva: Jorma Kelo

 

Haapaniemen voimalaitokset syksyllä
Kuva: Kuopion Energia


Tutustu Kuopion luontoon


Retkeile Kuopion luonnossa
(pdf)

Esitettä saatavissa myös kaupungin ympäristönsuojelutoimistossa
Puijonkatu 22 A, Kuopio (käynti Maljalahdenkatu 31)