Julkisten sisätilojen terveellisyys


Lapset viettävät päiviänsä päiväkodeissa, kerhotiloissa ja kouluissa. Vähän vanhemmat käyvät keskiasteen oppilaitoksissa, lukioissa ja yliopistossa. Vielä vanhemmat viettävät aikaansa mm. palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa. Vapaa-aikaa vietetään harrastusten parissa erilaisissa sisätiloissa ja – halleissa. Hotelleissa ja matkailukodeissa majoitutaan.  Parturissa, kampaamossa ja kauneushoitolassa käydään huolehtimassa ulkonäöstä.

Julkisissa sisätiloissa ei saa olla sellaisia tekijöitä tai olosuhteita, jotka voivat aiheuttaa tilojen käyttäjille terveyshaittaa. Mikäli havaitset, että jossain julkisessa tilassa on esim. sisäilmaan liittyviä ongelmia, asia kannattaa ottaa puheeksi paikan henkilökunnan kanssa. Voit ilmoittaa havaitsemastasi ongelmasta myös ympäristöterveystarkastajalle.

Suurin osa julkisista sisätiloista on terveysvalvonnan säännöllisen valvonnan kohteita eli tilat tarkastetaan säännöllisesti 2-5 vuoden välein. Tarkastuksella arvioidaan mm. tilojen ilmanvaihtoa, sisäilman laatua, lämpöolosuhteita, valaistusta sekä yleistä hygieniaa ja järjestystä. Voimassa oleva valvontasuunnitelma on esitelty kohdassa valvontasuunnitelmat, taksa ja maksut.

Toiminnanharjoittajien on tehtävä terveydensuojeluviranomaiselle ilmoitus toimitiloistaan. Ilmoituslomakkeita ja – ohjeita löytyy kohdasta lomakkeet ja ohjeet (tulossa lomakkeet...)

Yhteystiedot


Julkisten sisätilojen terveellisyyteen liittyvissä asioissa sinua palvelevat:

Ympäristöterveystarkastaja
Heikki Kallunki
puh. 017 182 283 tai 044 718 2283
(päiväkodit, kerhot, Savonian ja Sakkyn oppilaitokset, hotellit, leirintäalueet)

Ympäristöterveyssuunnittelija
Anne Mannerkorpi puh. 017 182 271 tai 044 718 2271
(koulut, lukiot, yliopisto, oppilaitokset)

Ympäristöterveystarkastaja
Mikko Raatikainen
puh. 017 182 276 tai 044 718 2276
(kuntosalit, solariumit)

Ympäristöterveystarkastaja
Päivi Kauppinen
puh. 017 182275 tai 044 718 2275
(parturi-kampaamot, kauneushoitolat, tatuointi- ja lävistysliikkeet, kokoontumis- ja majoitushuoneistot, vanhain- ja lastenkodit sekä erityisryhmien kohteet)