Maatalouden ympäristönsuojelu


Lannan varastointi ja levitys

Lannan varastointia ja levitystä koskevia määräyksiä ja suosituksia on mm. Valtioneuvoston asetuksessa (931/2000) maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamiseksi (ns. nitraattiasetus).

Asetuksella on mm. rajoitettu typpilannoitteiden enimmäiskäyttömäärää sekä typen levitystä kaltevilla ja vesistöön rajoittuvilla pelloilla. Nitraattiasetus velvoittaa viljelijää pitämään kirjaa lannoitukseen käytetyistä typpilannoitemääristä sekä teettämän lannasta typpianalyysin viiden vuoden välein. Nitraattiasetus koskee kaikkia eläinsuojia ja kaikkea pelto- ja puutarhaviljelyä. Asetuksen mukaan eläinsuojissa on oltava tiivis lantavarasto, johon mahtuu vuoden aikana muodostuva lanta.  Jos poiketaan asetuksessa vaaditusta tilavuudesta tai lantaa esimerkiksi patteroidaan, ilmoitetaan siitä kaupungin ympäristökeskukseen valvontailmoituksella (linkki alempana). Lannan patterointi on sallittua vain poikkeustapauksissa työteknisistä tai hygieenisistä syistä. Patterointi ei voi pysyväisratkaisuna korvata lantalaa.

Myös Kuopion kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä (10 §)  on lannan käsittelyä ja käyttöä  koskevia määräyksiä .

Maatalouden ympäristönsuojelusta tietoa

Pohjois-Savon ELY:n  (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen)  maatalouden ympäristösuojelun internet-sivustojen tarkoituksena on parantaa maatalousyrittäjille tarjottua opastusta sekä palveluita toiminnanharjoittajille. Internet-sivuston teemat on valittu toiminnanharjoittajilta tulleen palautteen perusteella. Sivujen tarkoituksena on tarjota ohjeita ympäristöluvan hakemiseen Itä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI) sekä kertoa ympäristölupaan liittyvien tarkastuskäyntien sisällöstä ja ympäristölupien valvonnasta yleisesti sekä auttaa toiminnanharjoittajia vuosiraporttien tekemisessä sähköisesti.

 Lisäksi sivuilta löytyy yleistä informaatiota maatalouden ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista.

www.ymparisto.fi/psa/maatalous

 

Vasikat laitumella
Kuva: Kuopion kaupunki