Pilaantuneet maa-alueet
Maaperää pidetään pilaantuneena, kun siihen joutuneet haitalliset aineet voivat aiheuttaa haittaa ihmisen terveydelle ja luonnolle, vähentää ympäristön viihtyisyyttä tai käyttöarvoa tai muuten loukata yleistä tai yksityistä etua. Pilaantumisen vakavuuteen vaikuttavat maaperässä olevien haitallisten aineiden määrät ja ominaisuudet sekä pilaantuneen alueen ja sen lähiympäristön käyttötarkoitus ja luonnon olosuhteet.
Valtion ympäristöhallinto ylläpitää maaperän tilan tietojärjestelmää (MATTI),jonne on koottu kuntakohtaisesti koko Suomen kattavasti tietoja maa-alueista, joilla maaperä saattaa olla pilaantunut, maaperän tiedetään pilaantuneen tai maaperä on kunnostettu. Suurin osa riskikohteista on entisiä huoltoasemia ja polttoaineen jakelupisteitä sekä teollisuus-, varasto- ja jätteenkäsittelyalueita. Yleisimpiä maaperää pilaavia haitta-aineita Kuopiossa ovat öljyt ja raskasmetallit.
Pilaantunut maaperä on otettava aina kaavoituksessa ja rakentamisessa huomioon, jotta voidaan taata turvallinen maankäyttö. Jos on epäiltävissä tai tiedossa, että alueen maaperä on pilaantunut, sen omistaja on velvollinen tutkimaan ja kunnostamaan maaperän. Pilaantuneen maaperän kunnostaminen vaatii aina joko ympäristöluvan tai ilmoituksen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta (PIMA-ilmoitus), joista päättää Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ilmoitus tulee tehdä riittävän ajoissa, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen puhdistamisen kannalta olennaisen vaiheen aloittamista.
Vanhat kaatopaikat lasketaan kuuluviksi pilaantuneisiin maa-alueisiin, koska niille on aina 1990-luvulle saakka sijoitettu erilaisia ympäristölle haitallisia aineita sisältäviä jätteitä. Kuopion alueella on 12 vanhaa kaatopaikkaa, joista kolme on teollisuuden vanhoja kaatopaikkoja.