Vahinko- ja tuhoeläimet
Vahinkoeläimet
Terveydensuojelulaissa (763/1994) tarkoitettuja vahinkoeläimiä ovat muun muassa rotat, hiiret ja vahinkolinnut, kuten varislinnut ja kesykyyhkyt.
Liiallisessa määrin lisääntyessään vahinkoeläimet voivat aiheuttaa eri syistä terveyshaittoja ja ne voivat sisätiloihin pesiytyessään lisätä tilojen yleistä epähygieenisyyttä.
Kiinteistön tai alueen omistaja tai haltija vastaa siitä, että olosuhteet pysyvät rotille, hiirille, vahinkolinnuille ja muille vahinkoeläimille epäsuotuisina sekä vastaa tarvittaessa vahinkoeläinten hävittämisestä alueellaan. Vahinkoeläimille ei pidä olla tarjolla ruokaa eikä pesimispaikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistön jätehuollon tulee olla kunnossa, paikat siistinä ja esimerkiksi lintujen talviruokinta tulee järjestää asianmukaisesti. Rakennusten suojaamiseen jyrsijöitä ja lintuja vastaan tulee myös kiinnittää huomiota. Asunto-osakeyhtiöt voivat antaa muun muassa lintujen ruokintaa koskevia määräyksiä järjestyssäännöissään. Asunto-osakeyhtiössä mahdollisista vahinkoeläinhavainnoista taikka asukkaiden epäasiallisesta toiminnasta tulee ilmoittaa isännöitsijälle.
Tuhohyönteiset
Sisätilojen pienet kutsumattomat vieraat, tuhohyönteiset, ovat ihmiselle usein harmillisia ja joskus myös haitallisia. Osa tuhohyönteisistä on ihmisen seuralaisia, jotka eivät pärjää luonnossa. Toiset taas ovat peräisin luonnosta ja ne ovat tulleet sisälle sattumalta rakennuksen aukoista taikka kulkeutuneet elintarvikkeiden, vaatteiden, huonekalujen tai vaikkapa lämmityspuiden taikka joulukuusen mukana. Lisääntynyt matkailu on myös lisännyt joidenkin tuhohyönteisten esiintymistä kodeissa. Tuhohyönteisistä pääsee usein eroon omatoimisesti, mutta joskus torjuntatoimissa on syytä turvautua ammattilaisten apuun. Asunto-osakeyhtiössä tuhohyönteishavainnoista tulee ilmoittaa isännöitsijälle.
Vaikka monien tuhohyönteisten torjuntatoimenpiteet ovat samankaltaisia, voi hyönteisen tunnistamisella olla vaikutusta torjuntatoimien valinnassa. Erityisesti tulisi ymmärtää, onko kyse elintarvikkeiden tuholaisista, puuntuholaisista, tekstiilituholaisista vai joistakin muista tuhohyönteisistä.
Elintarvikkeiden tuholaiset aiheuttavat terveyshaittaa pilaamalla tuotteita. Niitä voi kulkeutua kotiin vaikkapa kaupasta jauhopussin taikka eläinruokapakkauksen mukana. Tuholaiset syövät elintarvikkeita ja samalla saastuttavat niitä eritteillään. Tyypillisiä elintarviketuholaisia ovat muun muassa rohmukuoriainen, hinkalokuoriainen, riisihärö, jauhopukki ja keittiökoisa. Säännöllinen siivous ja kaappien järjestys on tehokas tapa torjua elintarviketuholaisia. Mikäli tuholaisia kuitenkin esiintyy, on niiden saastuttamat elintarvikkeet yleensä hävitettävä ja niiden lähellä olleet pakkaukset tarkistettava. Säilytystilat on imuroitava huolellisesti (pölypussi heitettävä pois) ja käsiteltävä esimerkiksi pyretriiniä sisältävillä torjunta-aineilla.
Jotkut hyönteiset voivat käyttää ravintonaan esimerkiksi villavaatteita ja turkiksia taikka karvaa, sulkia, höyheniä tai muuta vastaavaa. Ne voivat aiheuttaa vaurioita myös muille tekstiileille kuten matoille. Tyypillisiä tekstiilien ja hyönteis- ja museokokoelmien tuholaisia ovat muun muassa vyöturkiskuoriainen, museokuoriainen ja vaatekoi. Tekstiilituholaisten ennaltaehkäisyssä on tärkeää huolehtia tilojen puhtaudesta ja siisteydestä. Mikäli tuholaisia esiintyy, niiden esiintymispaikat on imuroitava huolellisesti ja tilat käsiteltävä esimerkiksi pyretriiniä sisältävillä torjunta-aineilla.
Puuntuholaiset voivat tuhota rakennuksen rakenteita ja turmella huonekaluja. Vauriot näkyvät yleensä puun pinnassa reikinä ja puun sisällä käytäväverkostoina, joissa voi olla hienoa purua ja ulosteita. Vaurion havaitessaan on tärkeää selvittää, onko kyse vanhasta vauriosta vai edelleen jatkuvasta vahingosta. Uusien purukasojen ilmaantuminen paikallaan olevasta esineestä kertoo yhä jatkuvasta puuntuholaisten syönnöksestä. Myös lentoreikien teippaaminen umpeen tai reikien merkitseminen kynällä voi paljastaa puuntuholaisten olemassaolon, jos uusia reikiä teippiin tai puuainekseen syntyy. Rakenteissa esiintyviä yleisiä puuntuholaisia ovat muun muassa erilaiset jumit, kuolemankello, papintappaja ja hevosmuurahainen.
Joskus tuhohyönteisten runsaslukuinen esiintyminen voi kertoa korkeasta kosteuspitoisuudesta ja siten ne voivat paljastaa rakennuksen piileviä kosteus- ja homeongelmia. Tällaisina ilmaisimina tunnetaan ainakin sokeritoukka, pölytäi ja useat puuntuholaiset (esim. hevosmuurahainen, tupajumi, kuolemankello).
Osa kotien hyönteisistä on kuitenkin täysin harmittomia, satunnaisesti luonnosta sisälle kulkeutuneita yksilöitä. Jotkin hyönteiset (kuten sokeritoukka ja sokerimuurahainen) eivät aiheuta muuta, kuin esteettistä haittaa, jos niitä ei ole suuria määriä. Hygieniahaittaa voi kuitenkin aiheutua, jos esimerkiksi lattiakaivoissa ja viemäreissä viihtyviä hyönteisiä esiintyy runsaslukuisesti.
Vahinko- ja tuhoeläinten torjunta-aineita ja -välineitä myydään esimerkiksi rautakaupoissa, tavarataloissa, apteekeissa ja puutarhamyymälöissä.
Tuholaistorjuntaa suorittavien yritysten yhteystietoja löytyy muun muassa puhelinluettelon keltaisilta sivuilta, erilaisista yritysluetteloista sekä internetistä hakusanoilla "tuholaistorjuntaa", "desinfektiopalveluita" tai "desinfektioliikkeitä".
Tuhohyönteisnäytteitä voi tuoda tunnistettavaksi ympäristöterveyshuoltoon.