Etusivu Kevytversio  |  English & Other languages
Kuopion kaupungin pääsivulle  
 
     
 
Sisällysluettelo  |  Palaute  |  Yhteystiedot  |  Linkit    
     
 
LUONTOPOLUT
 


Viimeksi päivitetty 21.5.10



Luontopolut

Kuopiossa on kuusi luontopolkua, joista kolme on Puijolla ja muut Neulamäessä, Katiskaniemessä ja Ranta-Toivalan Halmejoella. Puijon ja Katiskaniemen polut on uusittu vuonna 2008. Luontopolut on merkitty maastoon maalimerkeillä. Polkujen varsilla on opastauluja, joissa kerrotaan monipuolisesti alueen luonnosta. Polut kulkevat pääosin luonnonsuojelualueilla. Polkujen pituus vaihtelee Neulamäen polun reilusta kuudesta kilometristä Halmejoen vajaaseen kahteen kilometriin.

Halmejoen polkuun liittyy kylätoimikunnan ylläpitämä Patteripolku, joka kiertää Suomen Sodan aikaisilla taistelupaikoilla.

Karhonsaaren puulajipuiston esittelemiseksi on saareen tehty puulajipolku opastauluineen. Saaressa on lisäksi luonnonsuojelualueiden kautta kulkeva polkureitti.

Kuopiossa valmistellaan luontopolkuaineistoja myös peruskoulujen käyttöön. Vuonna 2010 otetaan käyttöön Aurinkorinteen, Neulamäen, Pirtin ja Pyörön koulujen luontopolut. Polut merkitään maastoon maalimerkein ja opastuspistepaaluin. Opastuspisteisiin liittyvä esittelyteksti ja luontopolkujen kartat löytyvät oheista.

Luontopolkuihin liittyviä maksuttomia esitteitä saa

  • Kuopion kaupungin ympäristökeskus/ympäristönsuojelutoimisto, ymparistokeskus@kuopio.fi
    Puijonkatu 22 A, 70110 KUOPIO, Puh. (017) 182 127, fax. (017) 182 150

  • Kuopion kaupungin palveluneuvonta, palveluneuvonta.kka@kuopio.fi , Tulliportinkatu 31,70100 KUOPIO, Puh. 0800 182050,
    fax. (017) 182 066

  • Kuopion Tekninen virasto, asiakaspalvelu, Suokatu 42 A, 70110 Kuopio, Puh: (017) 185 111,
    Ilmaislinja (asiakaspalv): 0800 918 511, Fax: (017) 185 010

 

Katso myös
Etsi