Uutiset Uutiset

Takaisin

”Sykkivä sydän” -konsepti voitti Puijoa ideoineen kansainvälisten opiskelijoiden NEPTUNE-projektin

Viime viikon perjantaina käynnistynyt Savonia-AMK:n kansainvälisten osaajien NEPTUNE-projekti saatettiin tänään päätökseen ja voittaja julkistettiin Kuopion kaupungintalolla. Voittajaksi selviytyi joukkue konseptilla ”sykkivä sydän”. Tuomaristo myönsi myös kaksi kunniamainintaa joukkueille ”Puijo home to Nature” ja ”Team Defrost”. Tuomaristoon kuuluivat apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen, ympäristönsuojelusuunnittelija Anniina Le Tortorec Kuopion kaupungilta, yrittäjä Pekka Niemelä sekä Sampo Jaakkola Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksestä.

Kuopioon Puijoa ideoimaan saapuneet NEPTUNE-projektin kansainväliset opiskelijat työskentelivät viidessä ryhmässä, joista kukin tuotti oman konseptinsa ja visionsa tulevaisuuden Puijosta. Konseptit esiteltiin tuomaristolle ja yleisölle Savonia AMK:lla tänään perjantaina. Voittaja julkistettiin kaupungintalolla järjestetyssä palkitsemisgaalassa. Kisa oli erittäin tiukka ja voittajajoukkueen konseptin erotti muista parhaiten se, että siinä yhdistettiin Puijo muuhun Kuopioon laajasti ja sujuvasti. Esimerkiksi Puijolle ehdotetut kesäisin ja talvisin järjestettävät Ironman -kisat palvelisivat Kuopion aluetta laajemminkin ja tukisivat kaupungin strategiaa.

THE BEATING HEART
Tässä konseptissa otetaan huomioon myös Puijoa ympäröivä alue ja esitetään miten Puijosta voidaan luoda koko alueen sykkivä sydän. Konseptissa esitetään pieniä muutoksia alueen infrastruktuuriin, jotta varmistetaan, että ihmiset niin läheltä kuin kauempaakin pääsevät Puijolle helpommin. Esimerkiksi muuttamalla hiihtohissi tuolihissiksi Puijon tornin alueesta saadaan autoton. Konseptissa halutaan myös parantaa ympärillä asuvien asukkaiden pääsyä Puijolle lisäämällä helpompia sisäänkäyntejä lähelle asuinalueita. Puijolle sijoitetaan myös esimerkiksi oppimispolkuja sekä metsäleikkipuistoja ja jopa metsään sijoitettava esikoulu.

PROJECT FINNISH GARDEN / CONNECT. ENJOY. EXPLORE.
Puutarhakonseptissa painotus on luonnonsuojelussa, kestävässä kehityksessä sekä ekosysteemin hyvinvoinnissa. Perinteiset suomalaiset harrastukset kuten hiihto, kävely ja pyöräily, sekä toisaalta modernimmat vaijeriliuku sekä eräänlainen kelkkavuoristorata toisivat aktiviteetteja Puijolle. Perinteiset suomalaiset tavat, luonnosta nauttiminen, saunominen ja mökkeily olivat osa konseptia, johon kuului myös kaksi gondolihissiä, toinen laakson, toinen Antikkalan puolella. Opastetut kierrokset poluilla ja Puijon historia nostettaisiin myös esille.

PUIJO – HOME OF NATURE
Tässä konseptissa keskityttiin pitämään Puijo kauniina, puhtaana ja luonnollisena. Helpoin tapa suojella luontoa on saada ihmiset rakastumaan luontoon. Konsepti tarjoaa vierailijoille tapoja kokea Puijon kaunis luonto eri tavoin; pyöräillen, patikoiden, hiihtäen ja kävellen puiden tasolla. Kävijöillä on mahdollisuus yöpyä metsässä tai vierailla Konttilan luomutilalla. Alueelta poistetaan luonnon kotia haittaavat asiat. Autoilu minimoidaan, Puijolle pääsyä helpotetaan portailla ja hissikuljetuksella. Kaupungista järjestetään bussikyyti Puijon mäkihyppytornille, josta pääsee hissillä ylös hiljaiseen ja puhtaaseen luontoon. Puijon luonnon annetaan rauhassa elää omaa elämäänsä ja ihmiset voivat nähdä, kokea ja rakastua luontoon uudestaan.

LINNUNPESÄ
Linnunpesä konseptissa Puijon torni ei tule olemaan yksin huikeiden näkymien kanssa vaan Puijolle toteutetaan uusia puisia rakenteita, niin sanottuja linnunpesiä. Linnunpesä löytyisi kaikilta keskeisiltä paikoilta ja siellä voi olla esimerkiksi sauna näköalatasanteen lisäksi. Muutoin pyritään hyödyntämään jo valmiita rakenteita. Majoitustarpeeseen Puijolle rakennettaisiin pieniä puumajoja, jotka seisovat myös tolpilla.

LOG OFF
“log off” -konseptissa Puijolle luodaan jatkuva polkujen verkosto, joka yhdistää jo olemassa olevat nähtävyydet ja luo uusia. Polut kulkevat ei tasoilla maasta ilmaan ja luovat näköalapaikkoja alueelle. Tasanteilla voi joogata, meditoida tai nauttia luonnon rauhasta ja katsella kauniita maisemia.

Kaikki konseptit ja niiden visualisoinnit tulevat nähtäville Kohtaamoon sekä Puijon torniin huhtikuun ajaksi. Ideoita ja konsepteja saa vapaasti käyttää Puijon jatkokehittämisessä.


Kuvassa tuomariston jäsenet
Jari Kyllönen
Anniina Le Tortorec
Pekka Niemelä
Sampo Jaakkola

sekä voittajajoukkue:
Project Leader: Senior Lecturer Jarkko Surakka, Savonia
Supervisor: Prof. Dr Peter Schwehr, HSLU
Micha Müller, Structural Engineering, HSLU
Angelina Polukhtina, Architecture, TSTU
Agnes Waalewijn, Building Tech, NHL
Katariina Heikkilä, Building Architecture, Savonia
Nejc Gonza, Architecture, Maribor
Renske Rosier, Building tech, NHL/Stenden

 

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain