Liikunta ja ulkoilu - Uutiset Liikunta ja ulkoilu - Uutiset

Takaisin

Alle 18-vuotiaiden seuraharrastustoiminta jatkuu maanantaista 8.2. alkaen – muille palvelut avataan 13.2.

Kuopion kaupungin johtokeskus on kokoontunut torstaina 4.2. arvioimaan hyvinvointipalveluiden rajoitusten tilannetta.  Tartuntatautilääkärin tilannearvion perusteella ei ole perusteita jatkaa alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan rajoituksia, joten ne puretaan maanantaista 8.2. alkaen. Vaikka tartuntamäärät ovat Kuopiossa olleet laskussa, tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin. Kaupunki on valmiina tekemään uusia rajoituksia, jos tilanne huononee.  

 

Rajoitusten purku koskee nyt liikuntapaikoilla tapahtuvaa lasten ja nuorten seuratoimintaa myönnetyillä vuoroilla sekä kaupungin lapsille ja nuorille tarjoamaa ohjattua liikuntaa (toiminnan järjestäjän mahdollisuuksien mukaisesti). 

 

Kaupunki vetoaa eri harrastuksia tarjoaviin toimijoihin ja urheiluseuroihin, että nämä kantaisivat vastuunsa koronatilanteessa, tunnistaisivat riskitekijät omassa toiminnassaan ja sopeuttaisivat toimintansa niin, että se on turvallista kaikille. Kuopion kaupunki suosittelee myös, että peli- ja kilpailumatkat perutaan toistaiseksi. 

 

  

Rajoitukset 12.2. asti koskevat seuraavia palveluita:

Liikuntapaikkapalvelut 

 

Seuraavat Kuopion kaupungin sisäliikuntapaikat on suljettu:  

  • Kuntolaakson ja Tahko Span uimahallit
  • Kuopion kaupungin hallinnoimat kuntosalit
  • Kuopion kaupungin sisäliikuntatilat (mm. Kuopio-halli, Lippumäen ylipainehalli ja Niiralan jäähalli)
  • Koulujen liikuntasalien ilta- ja viikonloppukäyttö
  • Ulkoliikuntapaikkojen pukukoppitilat 

 

Liikkuva Kuopio -sivustolla on määritelty tarkemmin tapaukset, joita rajoitukset eivät koske: Liikkuva Kuopio

 
Kansalaistoiminnan palvelut 

  • Kuopion kaupungin aikuisten ohjattu ryhmäliikunta keskeytetty 30.1.-12.2.  
  • Alavan toimintakeskuksen liikunta- ja harrastetilat ja Nilsiän Manttu suljettu 30.1.-12.2.2021, lukuun ottamatta alle 18-vuotiaiden varausvuoroja, jotka jatkuvat normaalisti 8.2. alkaen. 
  • Kino Manttu pysyy suljettuna 12.2. asti.  

  

Kirjastopalvelut 

  • Kirjastojen lukusalit ja lukupaikat ovat poissa käytöstä. 
  • Asiakaspäätteistä jätetään käyttöön vain viranomaisasiointiin tai aineistonhakuun tarkoitetut päätteet. 
       

Museopalvelut 

  • tapahtumia tai tilaisuuksia ei järjestetä 
  • huolehditaan asiakkaiden turvavälien noudattamisesta, tarvittaessa rajoitetaan asiakasmääriä 
  • yli 10 henkilön asiakasryhmiä (omatoimiryhmiä) ei oteta vastaan 
  • asiantuntija- ja kokoelmapalveluasiakkaita ei pääsääntöisesti oteta vastaan, asiointi hoidetaan sähköpostitse tai etäyhteyksin 
  • vain välttämättömiä, lähinnä alueelliseen viranomaistyöhän liittyviä asiakaskäyntejä tehdään 
       

Kansalaisopisto 

Kansalaisopiston liikuntakurssien osalta opetus toteutetaan pääsääntöisesti etäopetuksena 30.1.-12.2.2021. 

 

 

Muut voimassa olevat rajoitukset ja suositukset

 

Kuopiossa on käytössä kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus, jota kaikkien toivotaan noudattavan. Kasvomaskin käyttösuositus koskee yli 12-vuotiaita. Maskia kannattaa käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. THL:n ohjeen mukaiset kiihtymisvaiheen maskisuositukset: Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille.  

 

Maskin käytön ohella ratkaisevan tärkeää on ylläpitää kahden metrin turvaväliä ja välttää joukkojen kokoontumisia, joissa turvavälin pitäminen ei onnistu. 

 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Määräys on voimassa 22.2.2021 saakkaItä-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikki yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset