Uutiset Uutiset

Takaisin

Earth Hour sammuttaa valoja Kuopiossa lauantaina 25.3.2017

Lauantaina 25.3.2017 sammutetaan valoja ympäri Pohjois-Savoa kello 20.30–21.30, kun Kuopion, Varkauden ja Iisalmen kaupungit haastavat pohjoissavolaiset asukkaat, yritykset ja yhteisöt mukaan maailman suurimman ilmastotapahtuman viettoon.

Kuopion kaupungin keskustassa julkisista rakennuksista pimenevät kaupungintalon ja Lyseon lukion, kauppahallin ja museon julkisivuvalaistus sekä taidemuseon ikkunavalaistus. Lisäksi julkisivuvaloja sammutetaan Puijon Tornista, Scandic Kuopiosta sekä Aapelin, H-talon, Vihtorin ja Matkuksen kauppakeskuksista.

Tunnelmavalaistus kutsuu maailman suurimmalle kynttiläillalliselle

Tänä vuonna tapahtuman teemana Suomessa on maailman suurin kynttiläillallinen. Ruoka muodostaa noin 20 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä – saman verran kuin liikenne. Kahvilat ja ravintolat voivat ilmoittautua tapahtumaan ja tarjota illan aikana asiakkailleen ravintolapalveluita tunnelmallisessa kynttilä- ja hämärävalaistuksessa.

Maailman suurimpaan kynttiläillalliseen ovat tähän mennessä Kuopiossa ilmoittaneet ottavansa osaa ainakin Isä Camillo, Musta Lammas ja Pannuhuone. Myös kaikki PeeÄssän ravintolat koko Pohjois-Savossa ovat mukana tapahtumassa, ravintoloiden ja hotellien lisäksi tänä vuonna myös ABC-liikenneasemat. Hotelleissa vähennetään valaistusta aulassa ja kannustetaan majoittuvia asukkaita vähentämään valaistusta huoneissaan.

Lisäksi Kuopion tähtitieteellinen seura Saturnus järjestää sään salliessa maksuttoman tähtinäytöksen Kuopion tähtitornilla.

Jokainen voi osallistua

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat tarpeettomat valonsa tunnin ajaksi. Kampanjan tarkoitus on innostaa ihmisiä ilmastotoimiin sekä viestiä asian tärkeydestä myös päättäjille.

Lisätietoja:

KierRe – Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Pohjois-Savossa
projektivastaava Minna Kuuluvainen, Kuopion kaupunki, minna.kuuluvainen(at)kuopio.fi, 044 7182 148

KierRe-hankkeen toteuttajina ovat Iisalmen, Kuopion kaupungit, Navitas Kehitys Oy sekä ProAgria Pohjois-Savo. Hanketta rahoittavat toteuttajien lisäksi Pohjois-Savon liitto ja Pohjois-Savon kehittämisrahasto.