Uutiset Uutiset

Takaisin

Kuopiossa ensimmäinen Pride-tapahtuma vuoden päästä

Pohjois-Savon Seta järjestää Kuopio Pride -tapahtuman 29.8.-5.9.2020 Kuopiossa. Kuopio Pride kampanjoi ja juhlii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta viikon mittaisena tapahtumana, joka huipentuu lauantaina 5.9. Pride-marssiin. Tapahtuman suojelijoina toimivat rockmuusikko Olli Herman ja ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

- Ensi vuonna Kuopio Pride järjestetään vapaaehtoisvoimin Pohjois-Savon Seta ry:n organisoimana, kertoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Valentin Silvennoinen.

Monet Kuopion ja Pohjois-Savon alueen yhdistyksistä ja yrityksistä ovat kertoneet halukkuudestaan osallistua tapahtumaan jollakin tavalla.

- Samoin monet yksityiset ihmiset ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi Kuopio Priden järjestämiseen. Tapahtumaa on selvästi odotettu ja sille on tarvetta. Pohjois-Savon alueella ei ole liikaa tapahtumia ja paikkoja, joissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat voisivat toisiaan tavata.

Kuopio Priden virallisina suojelijoina toimivat kuopiolaislähtöinen rockmuusikko Olli Herman ja ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Kansainvälisen Pride-liikkeen katsotaan saaneen alkunsa USA:ssa vuonna 1969. Suomessa Pride-tapahtumaa juhlittiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2000, ja vuodesta 2006 Helsinki Pride -viikko on järjestetty vuosittain. Suomen muilla paikkakunnilla Pride-tapahtumia on järjestetty satunnaisemmin.

Pohjois-Savon Seta ry on Pohjois-Savon alueella toimiva ihmisoikeusjärjestö, jonka tehtävänä on edistää ihmisten yhdenvertaisuutta riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Järjestön tavoitteena on jakaa tietoa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, poistaa ennakkoluuloja sekä auttaa ja tukea.

Lisätietoa Kuopio Pride -tapahtumasta ja yhteydenotot:

kuopiopride.fi, pohjoissavonseta.fi, sähköposti: info@pohjoissavonseta, ja tapahtuman koordinaattori, Pohjois-Savon Seta ry:n varapuheenjohtaja, Valentin Silvennoinen, valentin.silvennoinen(at)pohjoissavonseta.fi, puh. 050 378 3511


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain