Uutiset Uutiset

Takaisin

Häiriötiedote: Vedenlaatuhäiriöitä keskustan ja Itkonniemen alueilla

Itkonniemen vesilaitoksen vedenkäsittelyprosessi pysäytettiin torstaina 6.9.2018 laitoksen saneeraukseen liittyviä toimenpiteitä varten. Huolto tehtiin suunnitellusti ja huollon aikana tuotettiin vettä Jänneniemen vedenottamolta. Itkonniemen vedenkäsittelyprosessi käynnistettiin torstai-iltana. Perjantaina aamuyöllä prosessiin tuli kalkin syöttöön häiriö. Häiriön aikana laitokselta lähtevän veden rauta-, mangaani- ja alumiinipitoisuudet olivat hieman normaalia korkeampia. Tämä on ilmennyt veden lievänä värjääntymisenä. Vedenkäsittelyprosessin toiminta normalisoitui nopeasti perjantaiaamuna ja tällä hetkellä puhdistusprosessi toimii normaalisti.

Keskustan alueella on aloitettu verkoston huuhtelut Hapelähteenpuistossa. Verkostohuuhtelua jatketaan kohdennetusti saatujen asiakasilmoitusten perusteella.

Jos vesi ei ole värjääntynyttä, sitä voi käyttää normaalisti. Jos vesi on värjääntynyttä, sitä ei suositella käytettävän juoma- tai talousvetenä ja myös pyykinpesua on syytä välttää.

Vedenlaadun häiriötapauksissa asiakkaat voivat tarvittaessa olla yhteydessä Itkonniemen vesilaitoksen käyttöpäivystäjään, puh. 017 185 362.

Kuopion Vesi pahoittelee työstä aiheutunutta häiriöitä.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain