Asuminen ja ympäristö – Uutiset Asuminen ja ympäristö – Uutiset

Takaisin

Halkotarhan toiminta loppuu

Kuopion kaupungin halkotarhan toiminta loppuu kuluvan talven aikana. Kuopion Energia OY:n vuosikymmenen alussa tekemien investointien myötä aiemmin vähäarvoiselle lehtipuulle on Pohjois-Savossa muodostunut energiapuumarkkinat, mikä on luonut uuden myyntikanavan aiemmin vähäarvoiselle lehtipuulle metsähakkeena.

Markkinatilanteen muuttumisen myötä kaupungin tarve oman halkotarhan pitämiselle on lakannut. Halkotarhan toiminta on ollut viime vuosina taloudellisesti huonosti kannattavaa. Halkotarhalle ei haeta uutta yrittäjää. Halkotarhan lopettamisella Kuopion kaupunki tekee tilaa yksityiselle yritystoiminnalle polttopuumarkkinoilla.

Halkotarha on viimeistä päivää avoinna ensi viikon torstaina 24.1. klo 12 – 18

Halkotarhalla on tällä hetkellä myynnissä sekalehtipuuta: koivuklapit ja -halot ovat jo loppuneet. Torstain jälkeen jäljellä olevaa polttopuuta voi edelleen tilata kaupungin nettisivujen kautta tai puhelimella.

Kuopion kaupungilla on ollut toimiva Halkotarha yli sadan vuoden ajan. Tarkkaa ajankohtaa halkotarhan perustamisesta ei ole tiedossa. Yli 20 vuoden ajan kaupungin halkotarhan toimintaa on hoitanut yrittäjä "kaupungin lukuun” erillisen sopimuksen perusteella. Viimeiset n. 19 vuotta halkotarhan yrittäjänä on toiminut Harri Hiltunen Kurkimäestä. Vuotuinen asiakkaille toimitettu polttopuumäärä on ollut 2000 – 3000 h-m3:ä ja halkotarha on ollut Kuopion suurin yksittäinen polttopuun myyjä.

Harri Hiltunen tulee jatkamaan itsenäisenä yrittäjänä ”omaan lukuunsa” halkotarhan lopettamisen jälkeen nykyisen halkotarhan vieressä. Lisäksi Kuopiossa on lukuisia muita polttopuun myyjiä. Pieneriä polttopuuta myydään huoltoasemilla ja rautakaupoissa. Asiakkaiden polttopuun saanti ei ole Kuopiossa uhattuna, koska yrittäjiä on niin paljon. 

Kuopion kaupungin metsätoimisto kiittää pitkäaikaisia asiakkaitaan hyvistä asiakassuhteista ja yhteistyöstä. Lisätietoja halkotarhan lakkauttamisesta saa kaupunginmetsänhoitaja Seppo Jauhiaiselta 0400 577 330 ja yrittäjä Harri Hiltuselta 0400 790 945.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain