Asuminen ja ympäristö – Uutiset Asuminen ja ympäristö – Uutiset

Takaisin

Hellesää heikentänyt ilmanlaatua

Kuluvalla viikolla vallinnut aurinkoinen hellesää on heikentänyt ilmanlaatua yleisesti Kuopiossa, Siilinjärvellä ja Varkaudessa. Koholla ovat olleet etenkin hengitettävien hiukkasten pitoisuudet sekä otsonin pitoisuudet. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso on ylitetty Kuopiossa kuluvalla viikolla kaksi kertaa Tasavallankadun mittausasemalla.

Kuiva, aurinkoinen sää myötävaikuttaa katujen, pihojen ja työmaiden pölyämiseen. Kaduilla on vielä lisäksi talven jäljiltä paikoin hienojakoista katupölyä, jota autoliikenne nostaa ilmaan.

Kuluvalla viikolla myös otsonin pitoisuudet ovat olleet korkeahkoja. Otsonia muodostuu ilmakehässä auringonvalon vaikutuksesta mm. liikenteen typenoksidi- ja hiilivetypäästöistä. Eteläisten ilmavirtausten mukana otsonia kulkeutuu Keski-Suomeen etelästä, aina Keski-Euroopasta saakka.

Tyyninä iltoina ja öinä myös liikenteestä peräisin olevan typpidioksidin pitoisuudet ovat ajoittain olleet koholla, samoin hajurikkiyhdisteiden pitoisuudet Kuopion Sorsasalossa ja Varkaudessa.

Helteiden päättyminen loppuviikosta pohjoiseen ilmavirtaukseen ja mahdolliset ukkoskuurot parantavat ilmanlaatua torstain ja perjantain kuluessa.

Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaadun mittaustulokset päivittyvät tunnin välein valtakunnalliseen ilmanlaatuportaaliin www.ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu

Lisätietoja antavat Kuopion kaupungin alueellisista ympäristönsuojelupalveluista ympäristönsuojelutarkastaja Erkki Pärjälä (GSM 044 7182 142, sähköposti erkki.parjala (at)kuopio.fi) ja ympäristötarkastaja Mikko Sokura (GSM 044 7182 147, sähköposti mikko.sokura(at)kuopio.fi