Itkonniemen ranta-alueen esirakentaminen käynnistyy

Itkonniemen ranta-alueen esirakentaminen käynnistyy tammi-helmikuun vaihteessa. Esirakentamisella mahdollistetaan osayleiskaavassa esitettyjen korttelialueiden ja virkistyskäyttöön suunnitellun ranta-alueen rakentaminen sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteyksien toteutuminen tulevalle asuntoalueelle.

Maljalahden satama-altaan pohjukan länsi- ja pohjoisrannan esirakentamistyöt on tehty vuosina 2012 ja 2015. Alueen vaiheittainen asuntorakentaminen on käynnissä. Nyt käynnistyvä jatkorakentaminen on jatkumoa edelliseen. Hankealue rakentuu vaiheittain.

Kartta Itkonniemen ranta-alueen täytöstä.

Työt kestävät kokonaisuudessaan muutaman vuoden. Louhetta/moreenia ajetaan reunapenkereeseen ja altaisiin n. 200 000m3.

Pyydämme vaaratilanteiden välttämiseksi huomioimaan työkoneet ja työmaaliikenteen liikkuessanne työmaa-alueen läheisyydessä. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työmaa-alueen läheisyydessä. Aidoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.

Urakoitsijana kohteessa toimii Mestar Kuopio Oy Kuopion kaupungin toimeksiannosta. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Lisätietoja:

Kuopion kaupunki
Rakentamiskoordinaattori Eija Hartikainen, 044 718 5721, eija.hartikainen(at)kuopio.fi

Mestar Kuopio Oy
Työmaapäällikkö Seppo Räsänen, 044 718 1516, seppo.rasanen(at)mestar.fi
Työnjohtaja Kari Happonen, 044 718 1400, kari.happonen(at)mestar.fi