Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Jaakko Kuusisto jatkaa Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina

Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina jatkaa Jaakko Kuusisto. Jatkosopimus ulottuu kesään 2023. Kuusisto aloitti orkesterin taiteellisena johtajana elokuussa 2018 kolmivuotisella sopimuksella. Kuusisto on laaja-alaisesti arvostettu toimija ja vaikuttaja suomalaisessa sekä kansainvälisessä musiikkielämässä. Kapellimestariuransa lisäksi hänet tunnetaan myös säveltäjänä ja viulistina.

Jaakko Kuusisto taustanaan Kuopion musiikkikeskuksen konserttisali

Ylikapellimestari toimii kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana, ja johtaa orkesteria vuoden aikana noin kahdeksan viikkoa. Kuopion Musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri ovat tuttuja Kuusistolle vuosikymmenien ajalta jo ennen hänen ylikapellimestarin pestiään ja taiteellisena johtajana toimimisen myötä yhteistyö on vaan entisestään syventynyt. 

- Kolme vuotta on mennyt nopeasti. Yhteistyö on ollut antoisaa, ja olen iloinen, että voimme sitä jatkaa. Meneillään oleva kausi on ollut erittäin vaikea monella tavalla, ja useat suunnitelmat odottavat edelleen toteutumistaan. Toivon, että tuleva konserttikausi on jo ehjempi, ja tapaamme jälleen yleisömme Musiikkikeskuksessa. Seuraavien vuosien ohjelmistolinjaukset ovat jo työn alla, toteaa Kuusisto.

Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala jatkaa: 

- Tämä aika on ollut monin tavoin arvaamatonta, joten olen hyvin tyytyväinen, että voimme jatkaa Jaakon kanssa aloitettua työtä. Kolme vuotta on verrattain lyhyt aika orkesterin kehittämiskaaren näkökulmasta jo ilman pandemiaakin. Siksi on hienoa, että voimme jatkaa hyväksi havaitulla tiellä seuraavat pari vuotta ja näin luoda tähän muutosten värittämään aikaan jotain positiivista pysyvyyttäkin.

Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusiston laaja-alainen ura musiikin parissa käynnistyi viulistina 1990-luvulla kansainvälisten kilpailumenestysten myötä. Kuusisto on yksi ahkerimmin levyttäneitä suomalaisia instrumentalisteja. Hän on esiintynyt laajalti solistina sekä kamarimuusikkona, ja toimenkuvaan on kuulunut myös taiteellisia suunnittelutehtäviä eri festivaaleilla.

Katso Jaakko Kuusiston videohaastattelu.

Lue lisää Kuusiston urasta Kuopion kaupunginorkesterin sivuilta: Jaakko Kuusisto jatkaa Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina