Tapahtumauutiset Tapahtumauutiset

Takaisin

Uppo-Nallen talvitapahtuma Kuopion torilla 20.-21.2.

Kansainvälisten jäänveistäjien Suomen kiertue saapuu Kuopion torille 20. - 21.2.2017. Siperian alueelta kotoisin olevat jäätaiteilijat Egor Sleptcov ja Niurguiana Markova valmistavat Kuopion kaupungintalon eteen jääveistoksia sekä lasten käyttötaidetta. Jääveistoksena syntyy muun muassa Uppo-Nalle-hahmo, joka täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Yleisö voi seurata teosten syntymistä torilla maanantaista 20.2. alkaen, ja tavoitteena on, että veistokset valmistuvat tiistain 21.2. aikana. Kaikki jääveistokset tullaan valaisemaan ja ne ovat paikoillaan sulamiseen saakka. Yhden jääveistoksen aiheen voi päättää yleisö.Äänestykseen voi osallistua www.kuopiontori.fi  -sivustolla.

Uppo-Nallen juhlavuosi käynnistyy torilla tiistaina 21.2.

Jäälinna ry ja Puijon Latu rakentavat torille Uppo-Nallen jääliukumäen , josta aiempien kokemusten mukaan ennakoidaan tulevan suosittu leikkipaikka. Uppo-Nallen juhlavuosi käynnistetään torilla tiistaina 21.2. 2017 mäkeä laskien ja Uppo-Nallen, Laulava Lintukoiran ja Reeta-tytön kanssa lapsia tavaten klo 14 ja 17.

Liukumäki on kaikkien vapaassa käytössä ja avoinna laskijoille niin kauan, kun sääolosuhteet sallivat. Yhteistyössä mukana Elina Karjalaisen Uppo-Nallen kannatusyhdistys ry., jonka tavoite on edistää rakastetun kuopiolaisen kirjailijan Elina Karjalaisen (1927-2006) elämäntyön tunnettuutta.

Tapahtuman järjestää Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry, ja yhteistyössä ovat mukana Jäälinna ry., Puijon Latu ry. ja Uppo-Nallen kannatusyhdistys ry.