Uutiset Uutiset

Takaisin

Ilmassa oli juhannuksen tuntua kun marttojen letut paistuivat ja harmonikka soi Leväsen palvelukeskuksella

Leväsen palvelukeskuksen asukkaat ja päiväryhmät juhlivat omaistensa kanssa juhannustunnelmissa harmonikan säestyksellä. Samalla käyttöön otettiin ensimmäistä kertaa palvelukeskuksen uusi kota, jossa paistettiin makkaroita yhteisvoimin. Juhlien erikoisvieras oli paljon odotettu Siiri-alpakka.

Harmonikka säesti iloista puheensorinaa ja letut tuoksuivat, kun Leväsen palvelukeskuksen asukkaat omaisineen juhlistivat juhannuksen aikaa palvelukeskuksen pihapiirissä. Palvelukeskus on pyrkinyt järjestämään juhannusjuhlan vuosittain, joskin asukas Tuula Sandbergin mukaan ohjelma on hieman vaihdellut vuodesta toiseen.


-Mukava olla ulkona kauniilla säällä, Sandberg totesi ja toivotteli hyvät juhannukset.


Piirre joka juhlissa kuitenkin toistuu joka vuosi ovat Pitkälahden Marttojen paistamat letut. Paikalla olleet martat kertoivat paistaneensa lettuja tapahtumassa aiempinakin vuosina, ja käyvänsä palvelukodissa muinakin vuodenaikoina ulkoilemassa ja leipomassa asukkaiden kanssa. Letut vaikuttivat olevan suuressa suosiossa niin asukkaiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa.


Pitkälahden Marttojen herkulliset letut maistuivat osallistujille ja mansikkahilloa kului.


Juhlan osallistujia oleili myös upouuden, tapahtumassa ensimmäistä kertaa käyttöön otetun kodan luona. Makkarat paistuivat ritilällä niitä innokkaasti odottaville asukkaille. Palvelukodin toiminnanohjaaja Maarit Patama kertoi, että kota otetaan nyt käyttöön niin asukkaiden, kuin päiväryhmienkin toiminnassa.


Palvelukodin asukkaita, omaisia ja henkilökuntaa upouuden, juuri käyttöön vihkityn kodan ulkopuolella.

Kesken harmonikan säestämän yhteislaulun paikalle saapui paljon odotettu kaksivuotias Siiri-alpakka Lumotarhalta hoitajansa kanssa. Siirillä on kokemusta vastaavanlaisista tapahtumista, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Leväsen palvelukeskuksella. Ilo oli molemminpuolinen, kun tapahtuman osallistujat silittelivät Siirin kaulaa ja tarjosivat porkkananpaloja.


Parivuotias alpakka Siiri hurmasi palvelukodin asukkaat ja muut tapahtuman osallistujat. Siirin turkki oli juuri muutamaa viikkoa aikaisemmin leikattu kesämalliin, joten pehmoista kaulaa kelpasi silitellä.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain