Tapahtumauutiset Tapahtumauutiset

Takaisin

Kantin kestävä keskiviikko tarjoaa tukea ja vinkkejä kestävämpien valintojen ja ilmastotekojen toteuttamiseen

Kuopion museo, Kuopion pääkirjasto ja OMPELUSEURAT järjestävät syksyllä tapahtumia Kantin kestävä keskiviikko -teemalla. Tapahtumissa opetellaan yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten voidaan kunnostaa ja pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista. Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin kestävä keskiviikko järjestetään joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 syyskuusta alkaen Kantissa Kuopion museon monitoimi- ja työpajatilassa. Luennot ja tekeminen vuorottelevat! Joka toinen kerta on Kestävä perintö -luento, jonka päätteeksi aiheesta keskustellaan vielä yhdessä. Joka toinen kerta OMPELUSEURAT, jolloin jokaisella on mahdollisuus tulla korjaamaan omia rikkinäisiä vaatteitaan. Jokaiselle kerralle on oma teema - paikalla ohjaajia neuvomassa ja kannustamassa. Lisäksi työskentelyn lomassa päästään nauttimaan ekologisuutta ja luontosuhdetta käsittelevästä elävästä taiteesta. Kuopion kaupunginkirjaston asiantuntijat ovat koostaneet myös jokaiselle kerralle vinkkilistan, jonka avulla kirjastosta voi lainata lisää aihetta käsittelevää kirjallisuutta. 

Tapahtumiin on vapaa pääsy. Tapahtumasarja on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.  

Kantin kestävä keskiviikko syksyllä 2022: 

 
7.9. Kestävä perintö – Rakennusten syyshuolto 

Kuopion kulttuurihistoriallisen museon rakennusasiantuntija Teemu Kuivalainen kertoo, mitä kannattaa huomioida syksyn saapuessa rakennusten osalta. Olethan muistanut tilata nuohouksen tai puhdistaa räystäskourut? Luennon jälkeen aikaa keskustelulle. Kesto n. 1, 5 h. 

Luentoa voi seurata ja osallistua keskusteluun myös Kuopion museon YouTube-tilin kautta. Tallenne on katsottavissa 2 viikkoa tapahtuman jälkeen. 
 
5.10. OMPELUSEURAT – Farkkupaja ja Metsäsonaatti

Tule mukaan paikkaamaan rikkinäiset farkut tai housut. Opettelemme myös lyhentämään housuja. Ohjaamassa ja jakamassa vinkkejä luova korjaaja Jaana Kurttila sekä vertaiskorjaaja Meri Elonheimo. Pajaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan, kun korjauspajassa on tilaa. Paikanpäältä löytyy farkkupaloja ja ompelulankoja paikkaamiseen.  
 
OMPELUSEURAT-esityssarjan tämän kertainen aihe on METSÄ.  
 
2.11. Kestävä perintö – Hopeaesineiden säilytys ja hoito 

Tiedätkö, miksi hopeaesineet tummuvat? Tiedätkö, miten voisit hoitaa omia hopeaesineitäsi tai miten ne olisi parasta säilyttää? Aiheesta kertomassa Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kovien materiaalien konservaattori Elviira Heikkilä. Luennon jälkeen aikaa keskustelulle. Kesto n. 1, 5 h. 

Luentoa voi seurata ja osallistua keskusteluun myös Kuopion museon YouTube-tilin kautta. Tallenne on katsottavissa 2 viikkoa tapahtuman jälkeen. 
 
7.12. OMPELUSEURAT – Parsintapaja 

Tule korjaamaan käsin villavaatteita - parsimaan sukat tai korjaamaan neuleen resorit. Ohjaamassa ja jakamassa vinkkejä luova korjaaja Jaana Kurttila sekä vertaiskorjaaja Meri Elonheimo. Pajaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan, kun korjauspajassa on tilaa. Paikanpäältä löytyy villalankoja, parsinneuloja ja parsintasieniä parsimiseen.  
 
OMPELUSEURAT-esityssarja tarjoaa tällä kertaa otteita näytelmästä tulviva paratiisi (harhautunut sinfonia). Kirjoittanut Thomas Köck ja suomentanut Merja Sainio.

Lisätietoja: kuopionmuseot.fi/tapahtumat