Kokoustiedotteet Kokoustiedotteet

Takaisin

Kaupunginvaltuuston kokouspäätöksiä 9.9.2019

Julkaistu 9.9.2019 | Päivitetty 10.9.2019 (Vastaus valtuustoaloitteeseen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen)

Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.9.2019 päätettiin muun muassa Kuopio-Tahko Markkinointi Oy osakassopimuksen muuttamisesta sekä Asemakaavan muutoksesta (Työnkulma)

Teknisiä talousarviomuutoksia 2019

Vuoden 2016 kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että 2017 – 2019 päättyvien lomanmääräytymisvuosien aikana kertyviin vuosilomiin liittyviä lomarahoja vähennetään 30 prosentilla nykyisestä tasosta. Lomarahaleikkauksen päättyessä, vuoden 2019 tilinpäätökseen lomaraha kirjataan tavanomaisella tasollaan. Koska muutos vaikuttaa viime kädessä palvelualueiden henkilöstömenoihin, on keskitetty määrärahavaraus jaettava palvelualueille. Koko kaupungin tasolla tällä ei ole vaikutusta toimintakatteeseen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi edellä esitetyt talousarviomuutokset vuodelle 2019.

Talousarviomuutos 2019/ Pohjois-Savon pelastuslaitos

Vuoden 2019 talousarvion sitovuusmääräysten mukaisesti pelastuslaitoksen investointimenojen määrä ja rahoituslaskelmassa pitkäaikaisen lainan lisäyksen määrä ovat sitovia kaupunginvaltuustoon nähden. Pelastuslaitos on käsitellyt lisämäärärahaesityksen mm. tarvittavan kaluston sekä kesken jääneiden ambulanssien hankintaan, lisämäärärahaesitys investointeihin on 273.561 euroa. Ambulanssien hankinta rahoitetaan kaupungilta otettavalla lainalla, joka kasvaa alkuperäisestä talousarvioon merkitystä 240.000 eurosta 312.360 euroon.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi edellä esitetyt talousarviomuutokset vuodelle 2019 pelastuslaitoksen investointeihin ja lainanoton lisäykseen.

Talousarviomuutos / Lippumäen tekojääradan maalirakennus

Lippumäen tekojääradan investointiin oli varattu määrärahat vuoden 2019 talousarviossa yhdyskuntarakentamisen liikuntapaikkojen investointikohteisiin. Lippumäkeen tekojääradan yhteyteen rakennettu maalirakennus, ns. tuomaritorni on kuitenkin luonteeltaan rakennus ja rakennuksia hallinnoi Kuopion kaupungissa tilakeskus.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi muutoksen, jossa Lippumäen tekojääradan maalirakennuksen osalta siirretään vuoden 2019 yhdyskuntarakentamisen liikuntapaikkojen investoinneista 120 000 euroa tilakeskuksen investointeihin.

Kuopion kaupungin konserniohjeen hyväksyminen

Kuopion kaupungin konserniohje on hyväksytty viimeksi kaupunginvaltuustossa 27.8.2012. Omistajaohjausjaosto on käsitellyt ohjeen päivitystä kokouksissaan 29.10.2018 ja 25.2.2019.

Konserniohjeen osalta päivitystarvetta kohdistuu mm. virkanimikkeiden tarkistukseen sekä Kuntalain muutosten myötä. Ohjeessa on mm. täsmennetty konserniohjauksen määritelmiä sekä huomioitu Kuntalain mukaiset tarkastuslautakunnan aiempaa laajemmat oikeudet tiedonsaantiin.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopion kaupungin konserniohjeen, joka tulee voimaan 1.10.2019. Uusi ohje kumoaa aiemman ohjeen.

Kuopion kaupungin omistajapolitiikan hyväksyminen

Kuopion kaupungin omistajapoliittiset linjaukset on hyväksytty viimeksi kaupunginvaltuustossa 19.5.2014. Omistajaohjausjaosto on käsitellyt omistajapolitiikan päivitystä kokouksessaan 29.10.2018.

Omistajapolitiikan osalta päivitystarve kohdistuu ensisijaisesti kaupungin strategian ja vision päivitykseen. Lisäksi päivitystarvetta on havaittu mm. eri toimintamuotojen kuvaamisen yksityiskohtaisuudessa sekä omistettujen yhtiöiden linjauksissa.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Erkki Virtanen teki kannatetun muutosesityksen, että omistajapoliittisten linjausten 3 luvusta (Yleiset periaatteet) muutetaan 1. kappaleen viimeinen lause kuulumaan: "Yleishyödyllisyys-statuksen omaavien vuokrataloyhtiöiden, jotka aravalainsäädäntö määrittelee voittoa tavoittelemattomiksi, tavoitteet asetetaan ensisijaisesti yhteiskunta- ja asuntopolitiikan lähtökohdista. Niiden tavoitteita asetettaessa otetaan aina huomioon myös asukasnäkökulma."

Keskustelun kuluessa valtuutettu Erkki Virtanen teki myös toisen kannatetun muutosesityksen, että omistajapoliittisten linjausten lukuun 5 (Omistuksesta luopuminen) lisätään toiseksi viimeiseen ajatusviivaan sivulause: "..., jos menettelyn taloudellinen edullisuus kaupungille on kiistattomasti osoitettavissa jo ennen luopumispäätöstä." 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi muutosehdotusta, joista on äänestettävä. Äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopion kaupungin omistajapoliittiset linjaukset, jotka tulevat voimaan 1.10.2019.  Uusi ohje kumoaa aiemmat linjaukset.

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan muutosesitys Kuopion kaupungin hallintosäännön 38 §:ään

Ympäristönsuojelulain (YSL) 16. luvussa säädetään talousjätevesien käsittelystä ja johtamisesta viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että enintään 100 metrin etäisyydellä vesistöstä tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella sijaitseva jätevesien käsittelyjärjestelmä täyttää lainsäädännön ja kaupungin ympäristönsuojelumääräysten talousjätevesien puhdistusvaatimuksen 31.10.2019 mennessä.

Huomioon ottaen siirtymäajan piirissä olevien kiinteistöjen runsaan lukumäärän, on varauduttava siihen, että poikkeamishakemuksia puhdistusvaatimusten täyttämisestä määräajassa tulee runsaasti. Poikkeamishakemusten päätösharkinta on luonteeltaan oikeusharkintaa, johon ei sisälly poliittista tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista, että toimivaltaisena viranomaisena toimii Kuopiossa kaupunginhallitus, vaan tehtävä tulisi siirtää ympäristönsuojelun viranomaisasioista päättävälle lautakunnalle.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen, jonka mukaan Kuopion kaupungin hallintosääntöön 38 §:ään lisätään uusi kohta 40, jossa määrätään seuraavaa: "toimia ympäristönsuojelulain 156 d §:n tarkoittamana kunnan toimivaltaisena viranomaisena".

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy osakassopimuksen muuttaminen

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy on osana toimintansa kehittämistä päivittämässä osakassopimustaan. Samalla on esitetty, että Kuopio Convention Bureau Oy (KCB Oy) osalta Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n tytäryhtiörakenne puretaan ja että KCB Oy:n toiminnot asemoidaan uudelleen Kuopion kaupunkiorganisaatioon lähelle tapahtumapalveluita. Convention Bureau Oy:n tehtävänä on tehdä aktiivista myyntityötä kansallisten ja kansainvälisten kokous- ja kongressimäärien kasvattamiseksi Kuopiossa. 

Omistajaohjausjaosto päätti kokouksessaan 25.6.2019 ettei Kuopio Convention Bureaun osalta ole syytä muuttaa voimassa olevaa tilaa.

Osakassopimusehdotuksen mukaan Kuopion kaupungin omistusosuus on enintään 30 %. Mikäli yhtiöön tulee myöhemmin osakkaita lisää, Kuopion kaupungilla on oikeus ja velvollisuus vuosittain merkitä lisää osakkeita siten, että omistusosuus on noin 30 %. Hallitukseen nimetään vähintään yksi ja enintään kaksi jäsentä Kuopion kaupungilta. Kuopion kaupungin maksuosuus on saman suuruinen kuin yritysrahan osuus, enintään 550.000 euroa vuosittain.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n osakassopimuksen.

Asemakaavan muutos / Kiinteistö Oy Kuopion Maaherrankatu 25 / Vahtivuori (Työnkulma)

Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen 24.4.2019. Muutosehdotus on ollut nähtävänä 29.4.–29.5.2019. Lausunnon ehdotusaineistosta antoi Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, joka lausunnossaan toteaa seuraavaa: Museo katsoo Ruplan kulttuuriarvon liittyvän paikallishistoriaan. Kiinteistö on Kuopiossa paljon vaikuttaneen Kai Michaelin suunnittelema, mutta se on talkoohengessä rakennettu, arkkitehtonista arvoa on näin nähtynä vaikeaa mitata. Museo huomioi Työnkulman säilyttävän vaihtoehdon vaikeana, mutta päätyy edelleen puoltamaan sitä.

Kaavaehdotusta ei ole muutettu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon lausunnon johdosta. Uudisrakentamisen myötä Työnkulman rakennus puretaan. Uudisrakentaminen antaa mahdollisuuden täydentää ruutukaavakeskustassa asuntojen monipuolisuutta erityisesti senioriasumisen ja perheasuntojen osalta. Uudisrakentaminen muokkaa kaupunkikuvaa modernimpaan suuntaan ja antaa samalla mahdollisuuden uudenlaiseen kaupunkikuvaa eheyttävään nykyarkkitehtuuriin.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän sitovan tonttijaon.

Eronpyyntö kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenyydestä / Miia Eskelinen-Fingerroos

Kaupunginvaltuustolle myönsi Miia Eskelinen-Fingerroosille eron kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen Nelli Berg-Väänäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Eronpyyntö kaupunkirakennelautakunnan jäsenyydestä / Eija Vähälä

Kaupunginvaltuustolle myönsi Eija Vähälälle eron kaupunkirakennelautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen Maija Swärdin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Eronpyyntö kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenyydestä / Marko Kilpi

Kaupunginvaltuustolle myönsi Marko Kilvelle eron kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen Jussi Hakalan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Vastaus valtuustoaloitteeseen Hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden parantaminen

Joukko kaupunginvaltuutettuja on tehnyt aloitteen, jossa esitetään, että Kuopion kaupunki selvittää ja sopii kuljetusyritysten kanssa lasten ja nuorten kuljetukset Hyperhiihtoloma- ja Supersyyslomaviikolle. Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun 1.4.2019 ja pyysi selvitystä konkreettisista kuljetuskustannuksista lomien aikoina maaseutualueilta. Lausuntoa on täydennetty kaupunginhallituksen valmistelun mukaisesti.

Koulujen supersyysloma- ja hyperhiihtolomaviikoilla maaseutualueiden (Vehmersalmi, Riistavesi, Nilsiä, Juankoski, Maaninka ja Karttula) nuorille järjestetään maksuton bussikuljetus Kuopion keskustaan yhtenä päivänä edestakaisin/lomaviikko eli kaksi kertaa vuodessa. Kuljetuskustannuksista vastaavat nuorisopalvelut, joille osoitetaan erikseen varattu määräraha kuljetuksia varten. Kustannus on yhteensä 2720 euroa vuodessa.

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on todennut lausunnossaan, että nykyiset sopimukset ja kuljetusjärjestelyt ovat riittäviä ja tukevat lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua Kuopion kaupungin ja eri toimijoiden tarjoamiin palveluihin Hyperhiihtoloma- ja Supersyyslomaviikoilla.

Kaupunginvaltuusto merkitsi saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen Suolistosyövän seulonnan aloittaminen Kuopiossa

Joukko kaupunginvaltuutettuja on tehnyt aloitteen suolistosyövän seulonnan käynnistämisestä Kuopiossa vuonna 2020. Aloitteeseen tehdyssä vastauksessa todetaan muun muassa, että suolistosyövän seulonta Kuopiossa olisi todennäköisesti ainakin alkuvaiheessa lähellä kustannusneutraalia, jos otetaan erikoissairaanhoidon laskennallinen säästö huomioon. Todellisuudessa seulonnan lisäkustannus on seulonnan hinta arvion mukaan vähintään noin 130 000 euroa vuodessa. Aikataulullisesti seulonnan käynnistäminen vuoden 2020 aikana on haasteellista koska seulontaan liittyvät tähystystutkimukset olisi järkevää kilpailuttaa hinnan takia. STM selvittää parhaillaan toiminnan vaikuttavuutta ja kustannuksia vuonna 2022 päättyvässä selvityksessä. Kuopio voi odottaa tämän selvityksen kokemuksia, ennen suolistosyöpien veritestiin perustuvan seulonnan aloittamista.

Kaupunginvaltuusto merkitsi saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen Oppimateriaalilainaamotoiminnan aloittamista Kuopiossa

Joukko kaupunginvaltuutettuja on tehnyt aloitteen koskien oppimateriaalilainaamotoiminnan aloittamista Kuopiossa. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kuopion kaupunki selvittää mahdollisuudet oppimateriaalilainaamon perustamiseksi Kuopioon. Lainaamotoiminnan tavoitteena olisi tukea toisen asteen opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia perheen varallisuudesta riippumatta.

Aloitteeseen tehdyssä vastauksessa todetaan muun muassa, että lukiokoulutuksen oppimateriaalien maksuttomuuteen ja oppimisen kehittämiseen oppimisympäristöissä on Kuopiossa meneillään opetushallituksen rahoittamia hankkeita. Hankkeissa pyritään kehittämään lainaamomalleja, joissa otetaan huomioon opiskelijoiden taloudellisen tuen tarve, opiskelijan ohjaus ja tuki sekä oppimateriaalin kierrättäminen. Hankkeen tavoite on myös tuottaa yhteistyössä opetushallituksen kanssa maksutonta sähköistä oppimateriaalia lukiolaisille. Hankkeen tuloksen valmistuvat vuoden 2019 loppuun mennessä ja niistä raportoidaan keväällä 2020.

Ammatillisen koulutuksen oppimateriaalilainaamotoiminnan käynnistäminen ei ole Savon koulutuskuntayhtymän suunnitelmissa ja siksi sen prosessin edistäminen Kuopion kaupungin toimesta on haasteellista. Ammatillisen koulutuksen materiaalit ovat yhä harvemmin perinteisiä oppikirjoja ja mikäli niitä on käytössä, ne ovat varsin kattavasti sähköisessä muodossa.

Kaupunginvaltuusto merkitsi saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen aikaisempaan varhaiskasvatuksessa

Joukko kaupunginvaltuutettuja on tehnyt aloitteen, jossa esitetään, että Kuopion kaupunki palauttaa 1) kaikille yhtäläisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja 2) ryhmäkoon suhdeluvun tasolle, jolla se oli vuonna 2016. Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun 14.1.2019.

Aloitteeseen tehdyssä vastauksessa todetaan muun muassa, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistamista voidaan perustella sillä, että suurempi joukko lapsia saisi oppimisen valmiuksia varhaiskasvatuksessa ennen kouluikää. Erityisesti taloudellisesti ja sosiaalisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten, jotka ovat mahdollisesti rajauksesta johtuen poissa varhaiskasvatuksesta, pääsisivät varhaiskasvatuksen piiriin.

Vertailukaupungeista mm. Vantaa ja Lahti poistivat rajauksen elokuun alussa 2018. Jyväskylä on poistamassa rajauksen 1.8.2019. Mm. Helsinki, Espoo, Tampere ja Turku eivät ottaneet rajausta lain mukaan käyttöön vuonna 2016.

Kokonaiskustannusvaikutus näillä valtuustoaloitteessa esitetyillä toimilla olisi laskennallisesti 4,4 miljoonaa euroa; subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poisto noin 1,1 miljoonaa euroa ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen päivähoitoon noin 3,3 miljoonaa euroa.

3.6.2019 esiteltiin tulevan hallituksen ohjelma, johon sisältyvät sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poisto että alle kolme vuotiaiden ryhmäkoon pienentäminen. Valtuustoaloitteen vastauksen laatijat ehdottavat, että Kuopiossa edetään tulevan hallitusohjelman aikataulun mukaisesti näissä valtuustoaloitteen esityksissä. Lakimuutosten astuttua voimaan, Kuopion kaupunki saa osan syntyvistä kustannuksista valtionosuuksina takaisin eli valtuustoaloitteen toimet ovat helpompi talouden näkökulmasta viedä eteenpäin.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Veera Willman teki kannatetun palautusesityksen. Äänestyksessä annettiin 33 JAA-ääntä, 24 EI-ääntä ja 1 tyhjä (1 poissa).

Äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto merkitsi saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen Kuopion kaupunkistrategian täydentäminen liitoskuntien kuntakeskusten sekä kaupungin maaseutualueiden osalta

Joukko kaupunginvaltuutettuja on esittänyt aloitteen Kuopion kaupunkistrategian täydentämisestä liitoskuntien kuntakeskusten sekä kaupungin maaseutualueiden osalta. Aloitteen tekijät esittävät, että Kuopion kaupunkistrategiaa päivitetään niin, että asiakirjaan lisätään luvut, joissa huomioidaan entisten kuntakeskusten merkitys Kuopiolle sekä linjataan tahtotila keskusten kehittämiseen yhteisesti sekä jokaisen liitoskunnan kuntakeskuksen osalta erikseen siltä osin kuin kuntakeskuksen erityispiirteet sitä edellyttävät.

Aloitteeseen laaditussa vastauksessa todetaan muun muassa, että Kuopion vuonna 2017 hyväksytty strategia on koko kaupunkia koskeva strategia, eikä se nosta eri alueiden kehittämistarpeita esille, vaan koskettaa kaikkia kaupungin alueita, niin maaseutua, lähiöitä kuin kaupunkikeskustaa. Kuopio nähdään yhtenä monipuolisena kokonaisuutena.

Aloitteessa todetaan myös, että Kuopiossa on maaseutupoliittisena kehittämisvälineenä 2000-luvulla toiminut maaseutuohjelma, jonka viimeisin päivitys on vuodelta 2014. Maaseutuohjelma on täsmentänyt ja toteuttanut kulloinkin voimassa olevaa strategiaa. Kun ottaa huomioon maaseutualueen laajuuden ja väestöpohjan sekä elinkeinopoliittisen merkityksen, on perusteltua käynnistää prosessi, jossa alueet ja maaseudun kehittämisen kanssa toimivat tahot yhdessä hahmottavat kehittämistarpeita ja tarvittavia toimia.

Kaupunginvaltuusto merkitsi saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Kokouslistat ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://publish.kuopio.fi/Kuopio/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers.

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain