Asuminen ja ympäristö - uutiset Asuminen ja ympäristö - uutiset

Takaisin

Puustoa uusitaan Petosella

Kuopion kaupunki aikoo uusia puustoa Petosella ja hakee maisematyölupaa Sarakadulla, Raatekadulla sekä Horsmakujalla kasvavien jalavien harventamiselle ja kaatamiselle. Jalavien kaatamisella ja harventamisella pyritään vastaamaan asukkaiden toiveisiin. Puiden poisto ja harvennus on tarkoitus tehdä tämän kevään aikana, mikäli maisematyölupa tulee lainvoimaiseksi.

Kuopion kaupunki hakee maankäyttö- ja rakennuslain (128 §) mukaista maisematyölupaa katuviheralueella kasvavien jalavien kaatamiselle Sarakadulta ja Raatekadulta sekä Horsmakujalta. Alueelta esitetään kaadettavaksi yhteensä 49 jalavaa. Sarakadulta tultaisiin kaatamaan kaikki 37 jalavaa, Horsmakujan ja Raatekadun jalavarivistöjä on puolestaan tarkoitus harventaa.

Sarakadulta kaadettavien jalavien tilalle on laadittu istutussuunnitelma, jonka mukaan Sarakadulle suunnitellaan istutettavaksi 27 kotipihlajaa. Korvaavat istutukset on tarkoitus tehdä syksyn 2021 aikana.

Toive katupuurivistön harventamisesta ja puiden poistosta on tullut alueen asukkailta. Asukkaiden huolena on ollut jalavien juurien tunkeutuminen tontille, puiden aiheuttama varjostus sekä puista tippuvien lehtien aiheuttama harmi, kertoo valvoja Jukka Laukkanen Kuopion kaupungilta.

Alueella tehtävistä sopivista toimenpiteistä on keskusteltu jo pitkään. Viime syyskuussa kyseessä olevien katujen kaikille kiinteistöille jaettiin alustava harvennussuunnitelma, johon asukkailla oli mahdollisuus antaa palautetta.

Kyselyn palautteissa korostui selvästi asukkaiden toive kaikkien jalavien kaatamisesta. Olemme tehneet myös tarkistuksia puiden kunnosta ja niiden perusteella neljä jalavaa Sarakadulla on huonokuntoisia ja ne tulisivat joka tapauksessa poistettaviksi lähivuosina, Jukka toteaa.

Puuston uusiminen ja harventaminen tukee kaupungin tavoitteita Petosen puistomaisen ilmeen säilyttämisestä, joka on luotu monipuolisilla puuistutuksilla ympäri kaupunginosaa.

Lisätietoja:
Ismo Heikkinen, kaupungininsinööri, Kuopion kaupunki
044 718 5656, ismo.heikkinen(at)kuopio.fi
 
Jukka Laukkanen, valvoja, Kuopion kaupunki
044 718 5069, jukka.laukkanen(at)kuopio.fi