Sosiaali- ja terveyspalvelut – Uutiset Sosiaali- ja terveyspalvelut – Uutiset

Takaisin

Koronarokotukset alkoivat Kuopion pääterveysasemalla Savotalolla rauhallisesti– suurempiin rokote-eriin on jo varauduttu

Kuopion pääterveysasemalla Savotalolla, Tulliportinkatu 17:ssä päästiin aloittamaan koronarokotukset 16.2.2021. Tunnelma rokotuspaikalla on ollut rauhallinen, ja rokottaminen on sujunut hyvin. Terveysaseman koronarokotusten E-rapun sisäänkäynti (laboratorion ovi) on herättänyt pientä hämmennystä, koska sisäänkäynnin vieressä on sijoitettuna työmaaparakkeja. Sisäänkäynti E-rappuun on kuitenkin esteetön.


Rokotteita saapuu toistaiseksi Suomeen ja Kuopioon pieniä eriä. Valmiita rokotuspaikkoja Savotalolla on tällä hetkellä 7 kappaletta, mutta valmius nostaa rokotuspaikkojen määrää nopeasti aina 16 paikkaan asti on hyvä. Oheisvarusteita, kuten käsidesiä, suojahanskoja ja kasvomaskeja on varattu siten, että ne riittävät jo tällä hetkellä noin 10 000 ihmisen rokottamiseen. Varautuminen suurempien rokotemäärien antamiseen on siten korkealla tasolla.

Koronarokotuspaikka ja rokotustyöntekijä Kuopion pääterveysasemalla.

Kuopion Savotalon rokotuspaikka Tulliportinkadulla on valmiina vastaanottamaan rokotettavia.

 

Turvallisuus, esteettömyys, ammattitaito

Rokotuspaikalla on huolehdittu korona-ajan yleisistä turvallisuussuosituksista, turvaväleistä ja käsihygieniasta. Maskeja tulee ehdottomasti käyttää. Odotustilaan ei päästetä kerralla liikaa ihmisiä, vaan vain heidät, joiden aikavaraus on kunakin hetkenä voimassa. Rokotustila itsessään on läpikuljettava, mikä sekin ehkäisee ihmisten kohtaamisia pienissä tiloissa. Esteettömyys on huomioitu Savotalon normaaleja esteettömiä kulkureittejä hyödyntäen.


SPR:n vapaaehtoisia työntekijöitä on ilmoittautunut auttamaan ainakin rokotusten alkuvaiheessa. Kaupungin omasta, ammattitaitoisesta henkilöstöstä välittyy suuri halu joustaa ja tehdä töitä korona lyömiseksi. Töitä tehdään täällä Puijon tornin kokoisella sydämellä.

Desinfektiohuuhdepulloja rivissä

Suuriin rokotusmääriin on varauduttu suurilla suojavaruste- ja hygieniavälinemäärillä. 

 

Rokotusrauha


Rokotukset ovat käynnistyneet Kuopiossa hyvin. Pidetään yhdessä huoli, että koronarokotukset sujuvat jatkossakin rauhallisesti. Annetaan rokotusrauha niin toisillemme kuin terveydenhuollon ammattilaisillekin.

 

Sairaanhoitajan kädet pitelevät rokotepulloa ja ruiskua.

Ammattilaiset työskentelevät koronarokotusten parissa ammattitaidolla ja suurella sydämellä.