Uutiset Uutiset

Takaisin

Koronepidemian rajoitustoimet muuttuvat Kuopiossa 18.1.2022 alkaen

Pohjois-Savon alueellisen koronakoordinaatioryhmän (17.1.2022) mukaan olemme epidemiassa tilanteessa, jossa tartunnat leviävät väestössä yleisesti, eikä yksittäisen ihmisen kontaktien jäljittämisellä enää ole merkitystä epidemian leviämisen estämisessä samalla tavalla, kuin silloin kun tartunnat tai tartuntaketjut ovat yksittäisiä ja jäljitettävissä.

Jäljitystä jatketaan edelleen riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä. Muualla altistuneiden kuntalaisten suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi.

Kouluissa tapahtuvat altistumiset ovat herättäneet paljon kysymyksiä. Uudessa ohjeistuksessa huomioidaan myös lapsen edun ensisijaisuus: karanteenipäätöksillä ei enää pystytä epidemiaa rajaamaan, joten on lapsen edun mukaista, että oireeton lapsi saa käydä koulua ja opiskella.

Altistuminen tai positiivinen testitulos


Pohjois-Savossa luovutaan karanteenista altistumistilanteissa. Terveydenhuollossa positiivisen testituloksen saaneen eristysaika on 5 vuorokautta testauspäivän jälkeen, mikäli oireet ovat lieviä eikä kuumetta ole enää ollut vuorokauteen. Mikäli oireet kuitenkin jatkuvat voimakkaina, voidaan hoitavan lääkärin arvion mukaan poissaoloa tarvittaessa jatkaa sairauslomana.

Kuopion kaupungin tartunnanjäljitys ei enää kontaktoi positiivisen testituloksen saaneita henkilökohtaisesti. Ilmoitus positiivisesta testituloksesta tulee tekstiviestitse.

Perheensisäisessä altistuksessa oireeton perheenjäsen voi mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin oireettomana. Perheensisäisessä altistuksessa kuitenkin myös oireettomalle perheenjäsenelle suositellaan kotitestin tekemistä välittömästi. Lisäksi testi tulee tehdä uudelleen kolmantena päivänä sairastuneen perheenjäsenen oireiden alkamisesta.

Jos altistuneelle ilmaantuu oireita, tulee hänen jäädä heti kotiin.

Miten toimin, jos asun samassa asunnossa tai olen ollut muuten läheisesti tekemisissä positiivisen tuloksen kotitestistä tai terveydenhuollon testistä saaneen henkilön kanssa?

  • Vältä mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia ei-välttämättömiä kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.
  • Käytä kodin ulkopuolella kasvomaskia.
  • Jää etätöihin, jos se on mahdollista. Jos olet täysin oireeton, voit mennä töihin, kunhan käytät kasvomaskia ja vältät kontakteja.

Testaus

Lieväoireisten ei tule hakeutua terveydenhuoltoon koronatestiin, jos hän ei kuulu koronaviruksen vakavan taudin riskiryhmiin, vaan hän voi tehdä kotitestin. Terveydenhuollon testauskapasiteetti kohdennetaan lääketieteellisin perustein testiä tarvitseville sekä terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja riskiryhmien asumisyksiköihin. 

Kenelle oireiselle suositellaan terveydenhuollon koronatestiä?

  1. vakavaan koronavirustaudin riskiryhmään iän (yli 60 vuotta), sairauden tai lääkityksen takia kuuluvalle. Katso koronan riskiryhmät: Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät - THL  
  2. raskaana olevalle tai 6 viikon sisällä synnyttäneelle
  3. henkilölle, jolla on verisuonitukoksen merkittäviä riskitekijöitä (esim. aikaisempi veritulppa, tukosalttius, monivamma, suuri leikkaus 1 kk sisällä, reilu ylipaino), eikä hänellä ole verenohennushoitoa ennestään
  4. sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakas- ja potilastyössä työskentelevälle tai ympärivuorokautisessa hoiva- tai vammaispalvelussa asuvalle tai työskentelevälle
  5. henkilölle, jonka kanssa samassa taloudessa asuu tai hän tapaa säännöllisesti perhe- tai lähipiiriin kuuluvia 16 vuotta täyttäneitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen  
  6. sairaus edellyttää lääkärin arvion mukaan testiä.

 
Kenelle oireettomalle suositellaan terveydenhuollon koronatestiä?

  1. potilas- tai asiakastyötä tekevälle sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijälle, jonka perheenjäsen on sairastunut koronaan. Testi tehdään 3.–5. päivänä perheenjäsenen oireiden alkamisesta.  
  2. maahantulon jälkeen 3-5 vuorokauden sisällä testiin määrätyille

Miten toimin, jos koronatestini on positiivinen?
Katso ohjeet: Koronatestaus Kuopiossa
 

Maskisuositus


Pohjois-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittelee maskia käyttöä aina, kun etäisyyksiä ei voida ylläpitää. Ryhmä suosittelee maskin käyttöä myös koulujen työntekijöille sekä 1. luokan ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille ja opiskelijoille koulujen sisätiloissa.

Katso kaikki voimassa olevat alueelliset suositukset KYSin verkkosivuilta: Alueellinen koronavirusepidemiatilanne ja suositukset