Liikunta ja ulkoilu - Uutiset Liikunta ja ulkoilu - Uutiset

Takaisin

Kuntolaakson uudesta uimahallista löytyy jokaiselle jotain

Kuopion Kuntolaakso rakentuu hurjaa vauhtia. Jäähallin puoli sekä parkkitalo ovat jo valmiita, ja uimahallin rakentaminen etenee suunnitellun aikataulun mukaisesti. Uimaan uuteen halliin pääsee syksyllä 2020 ja vanha uimahalli on auki siihen asti.

Kuntolaakson uuteen uimahalliin on tulossa kahdeksan erilaista allasta: 10-ratainen 50 metrin pituinen pääallas (jonka voi jakaa kahdeksi 25 metrin altaaksi), hyppyallas, opetusallas, nuorisoallas, monitoimiallas, poreallas, kylmäallas ja tenava-allas.

Altaiden määrät ja koot on päätetty yhdessä, eri käyttäjäryhmien edustajien mielipiteet huomioiden.

”Kysyimme laajalta joukolta uimahallin käyttäjiä, minkälaisia tarpeita juuri heillä on uudelle uimahallille. Tämän pohjalta annettiin lähtötiedot hallin suunnittelulle”, kertoo Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluiden työnjohtaja Antti Riekkinen.

Kuntolaaksosta ei olla rakentamassa kylpylää, sellaisia alueella toimii jo useita hyvällä menestyksellä. Lähtökohtana on ollut se, että uusi uimahalli on nimenomaan eri käyttäjäryhmien hyvinvoinnin edistämisen tarpeisiin sopiva uimahalli.
 

Kilpailun makua Kuntolaaksossa

Kuntolaakson uusi uimahalli tulee toimimaan puitteiltaan sekä kansallisten että kansainvälisten uintikilpailujen näyttämönä 2020-luvulla. Kymmenratainen ja 50 metrinen allas on kansainvälisten kilpailuolosuhteiden syvyinen ja mittainen. Kansainvälinen Uimaliitto FINA on suositellut altaan syvyydeksi vähintään 135 cm lähtöpäästä ja tämänkin kriteerin Kuntolaakson allas täyttää. Hyppyallas on myös FINA:n sääntöjen mukainen.

Vesipallon näkökulmasta voidaan järjestää SM-sarjaa ja nuorten pohjoismaisia turnauksia, mutta ei kansainvälisiä turnauksia.

”Uintiväki koki 1990-luvulla upeita SM-kisoja Kuopiossa esimerkiksi Jani Sievisen uidessa uuden maailmanennätysajan 25 m altaalla. Moni kaipaa tuota samaa kisakatsomon tunnelmaa ja huumaa, joka pystytään Kuopiossa luomaan, kun siirrytään 2020-luvulle. Kuopion Uimaseuran kisaorganisaatio oli jo tuolloin ammattimainen ja uskon, että SM-uinteja tullaan järjestämään Kuopiossa useasti uuden vuosikymmen aikana”, ounastelee Uimaliiton urheilutoimenjohtaja Ippe Natunen.
 

Suomen toiseksi suurimmassa uimahallissa saa myös mahan täyteen

Suurin parannus entiseen uimahalliin verrattuna on allaspinta-alan määrä, joka on n. 2,5 kertaa suurempi uudessa hallissa. Kuntolaakson uimahalli on allaspinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin, ja tämä mahdollistaa erinomaisesti suurempien asiakasmassojen yhtäaikaiset ja erilaiset käyttötarpeet.

Erillinen hyppy- ja taitouintiallas tarjoaa myös täysin uusia liikuntamahdollisuuksia. Vanhassa uimahallissa allastilan pula on rajoittanut varsinkin näiden lajien harrastamista. Myös hallin tarjoiluun on tulossa huomattavia parannuksia.

”Uuden uimahallin aulatilassa sijaitseva kahvio yhdistettynä jäähallin puolella toimivaan ravintolaan mahdollistaa sen, että liikunnan jälkeen voi istahtaa alas ja syödä pienemmin tai isommin. Tämä kokonaisuus tekee uudesta uimahallista paikan, jossa voimme tarjota asiakkaille entistä laajempaa palvelua ja enemmän hyvinvointia”, riemuitsee Antti Riekkinen.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain