Kuopio by Nature -julkaisu 2023 nostaa esiin Kuopion kohokohtia

Järjestyksessään jo neljäs englanninkielinen Kuopio by Nature -lehti on julkaistu. Kuopion kaupungin vuosijulkaisu nostaa esiin vuoden 2023 kohokohtia, kaupungin vahvoja osaamisalueita ja kiinnostavia tulevaisuuden näkymiä.

Tämän vuoden Kuopio by Nature esittelee Kuopion tarjo­amia puitteita omannäköiselle elämälle yhteydessä ym­päröivään ympäristöön ja yhteisöön.

– Täällä on vahva paloa elämää kohtaan, kansainvälisesti merkittävää huippuosaa­mista, hetkissä elämisen taitoa ja samalla kykyä rakentaa yhdessä parempaa huomista kaikille, kertoo Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen.

Kuopio on Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä toiseksi vetovoimaisin kaupunki. Kuopion erityisenä kilpailuetuna tutkimuksessa nousivat elämän laatutekijät, ympäristö­tekijät, kohtuullinen kustannustaso ja mukavat ihmiset.

– Kiteytettynä voidaan todeta, että yhteisöllisyys on vahvuutemme ja kanssaeläjistä tykätään

Kuopio on noin 123 000 asukkaan yliopistokaupunki. Kau­punkikeskusta on elinvoimainen ja vajaan kahden kilomet­rin päässä keskustasta Savilahden alueella, sijaitsee uniikki kolmen koulutusasteen kampusalue.

– Savilahdessa opiskelee tai tekee jatkotutkintoa lähes 20 000 uutta osaajaa. Tuossa älypääomassa on myös alueemme tulevaisuus.

Kuopiossa uskotaan hyvään, oman näköiseen elä­mään.

– Meille se koostuu kolmesta asiasta – elosta, ilosta ja hyvästä olosta. Se on paloa elämää kohtaan, virtaa ja liikettä, sujuvuutta arjessa. Se on vapautta tehdä omia va­lintoja ja elää omannäköistä elämää, juuri itselle sopivassa ympäristössä, kukin omalla tavallaan.

Lue julkaisu verkossa: Kuopio by Nature 2023 by City of Kuopio – Issuu

Anna palautetta: editor@kuopio.fi