Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2023 -julkaisu on ilmestynyt

Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2023 -julkaisu on ilmestynyt. Vuosittain koottava julkaisu sisältää kaavoituskatsauksen ja esittelyn tulevista kunnallisteknisistä suunnittelu- ja rakentamiskohteista. Lisäksi julkaisussa on artikkeleita ajankohtaisista aiheista. Julkaisun sisältämä kaavoituskatsauksen osio on hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 9.1.2023.

Kaavoitus painottuu kasvun ja elinkeinoelämän edellytysten luomiseen

Kuopion kaupungin kaavoitus painottuu vuoden 2023 aikana kaupungin strategian mukaisesti kasvun ja elinkeinoelämän edellytysten luomiseen, tonttien monipuoliseen ja riittävään tarjontaan, täydennysrakentamiseen sekä Savilahden ja keskusta-alueen kehittämishankkeisiin.

Kaupunkiseutusuunnitelman valmistuttua päivitetään alkuvuoden aikana myös kaupunkirakennesuunnitelma eli luodaan eteläisen Siilinjärven kanssa suuntaviivat kaupunkiseudun ydinalueen yhdyskuntarakenteen, liikennejärjestelmän, maankäytön ja viherverkon kehittämiselle pitkälle 2040-lukua.

Pohjois-Savon liitossa käynnissä olevan maakuntakaavan 2. vaiheen työ on etenemässä vuodenvaihteen jälkeen ehdotuksen nähtävillelaittoon. Kuopion kaupunki on osaltaan mukana maakuntakaavan laadinnassa.

Strategisessa maankäytön suunnittelussa pääpaino on keskeisen kaupunkialueen rakenteen toiminnan ja laajenemissuuntien suunnittelun edistämisessä. Keskustassa tuetaan yritystoimintaa, asumista ja palveluita, Kelloniemessä tutkitaan asumisen ja yritystoiminnan sekoittuvaa rakennetta ja Vanuvuoressa asumisen ja palveluiden laajentumista. Päivitettyjen väestöennusteiden selainpohjaista käyttöä vahvistetaan mm. palveluverkon suunnittelun yhteydessä.

Asemakaavojen pääpaino on nykyisen kaupunkirakenteen tiivistämisessä, keskeisen kaupunkialueen täydennysrakentamisessa sekä yritystonttien tarjonnan lisäämisessä. Kaupunkikeskustan elinvoiman lisäämiseksi laaditaan kiinteistönomistajien ja toimijoiden kanssa yhdessä torin länsilaidan yleissuunnitelma, joka luo pohjan alueen asemakaavoitukselle.

Tärkeimmät asuntotuotannon kohteet sijoittuvat Itkonniemeen, keskustaan, Vanhan aseman alueelle ja Rauhalahteen. Kasvavan Kuopion tärkein kehittämisalue on Savilahti, jota kehitetään laajapohjaisena kaupungin ja eri toimijoiden yhteistyöhankkeena. Yritystontteja kaavoitetaan Pieneen Neulamäkeen, Tehdaskadun ympäristöön sekä Sorsasaloon Lukkosalmentielle. Matkailua vahvistetaan Tahkovuorelle sijoittuvilla kaavamuutoksilla.

Saatavilla verkkolehtenä ja painettuna versiona

Kuopio suunnittelee ja rakentaa 2023 -julkaisu on luettavissa sähköisenä verkkolehtenä. Se on saatavilla myös pdf-versiona kaupungin verkkosivuilla.

Painettuja versioita on noudettavissa kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteistä valtuustotalolta, Nilsiästä ja Maaningalta.

Julkaisun on koonnut Kuopion kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkisuunnittelupalvelut.