Uutiset Uutiset

Takaisin

Kuopion kaupungin asukaslehti Kohtaamisia ilmestynyt

Vuoden 2019 ensimmäinen Kohtaamisia-lehti on ilmestynyt - nyt myös uutena verkkolehtenä. Kuopion kaupungin asukaslehti tarjoaa tietoa kaupungin palveluista, tapahtumista ja ihmisistä. Lehti sisältää artikkeleita ja lyhyitä uutisnostoja sekä kulttuurilaitosten kevään ohjelmaesittelyjä ja päivittäisen tapahtumaosion.

Vetovoimaa ja hyvinvointia reippailla investoinneilla

Kuopion kaupungin investoinnit ovat tänä vuonna noin 100 miljoonaa euroa. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllösen mukaan investoinnit nojaavat strategiaan.

- Eri puolille kaupunkia suuntautuvat investoinnit vaikuttavat kaupunkikuvaan, vetovoimaisuuteen, turvallisuuteen ja viihtyvyyteen sekä yritystoiminnan mahdollisuuksiin.

Kuopion kaupungin opetusjohtaja Leena Auvinen kirjoittaa puolestaan pääkirjoituksessaan, kuinka koulun työtä tehdään tässä hetkessä, mutta katse on tulevaisuudessa.

- Koulu kulkee ajassa, ennakoi tulevaisuuden tarpeet ja tekee kasvatus- ja opetustyötä innostaen. Olemme päässeet kehittämään oppimisympäristöjä kokonaiskonseptilla, jossa oppimisen innovaatiot yhdistyvät monitoimijuuteen ja eri palveluihin, toteaa Auvinen.

Lehden artikkeliosiossa kerrotaan lisäksi muun muassa BusinessKuopion tekemästä yritysten kasvua ja kansainvälistymistä tukevasta toiminnasta sekä Kuopion kaupungin työllisyyspalvelun tarjoamista palveluista.

Lehden tapahtumaosio sisältää kaupungin kulttuurilaitosten ohjelmien lisäksi luettelon kevään 2019 päivittäisistä tapahtumista.

Kohtaamisia-asukaslehti jaetaan ilmaisjakeluna kuopiolaisiin kotitalouksiin. Lehteä on lisäksi saatavissa kaupungin asiakaspalvelupisteistä, kulttuurilaitoksista, asukastuvista, hotelleista sekä suurimmista kauppakeskuksista.

Uusi verkkolehti

Uusi Kohtaamisia-verkkojulkaisu on täysin uusi, aidosti osallistava ja ajankohtainen kaupunkilaisten tietolähde.

Käy lukemassa monipuolisempaa sisältöä ja jaa mielenkiintoiset artikkelit. Keskustele artikkelikohtaisesti aihetunnisteella #kohtaamisiakuopio ja kerro oma mielipiteesi aiheeseen liittyen.

Uusi verkkolehti on osoitteessa: www.kohtaamisiakuopio.fi

Osallistu lukijatutkimukseen

Mitä mieltä olet Kohtaamisia-lehdestä?

Jotta lehteä pystyttäisiin kehittämään edelleen, toteutetaan siitä Kuopion kaupungin ja Feelback Oy:n yhteistyönä lukijatutkimus. Lukijatutkimuksen avulla haluamme selvittää lehden lukemista, lehden merkitystä viestintäkanavana sekä sisällön kiinnostavuutta ja laatua.

Kysely toteutetaan pääosin puhelinhaastatteluna tammikuun aikana, mutta kyselyyn voi osallistua myös verkossa: www.feelback.com/kohtaamisia.

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain