Kokoustiedotteet Kokoustiedotteet

Takaisin

Kuopion kaupunginhallituksen kokouspäätökset 11.2.2019

Kuopion kaupunginhallituksen päätökset 11.2.2019

Kamppailijat Oy:n avustushakemus Kuopion liikunta- ja kamppailukeskuksen toiminnan käynnistämiseen

Kamppailijat Oy on tehnyt Kuopion kaupungille esityksen tuen myöntämisestä toiminnan käynnistämiseksi Väliköntie 4 kiinteistön vuokratiloissa. Yhtiön ovat perustaneet Judoseura Sakura ry, Kuopion Ju-jutsuseura ry, Kuopion Karateseura ry ja Kuopion Taekwondo ry. Lisäksi Gladiator Factory ry hyväksyttiin Kamppailijat Oy osakkaaksi 18.12.2018 pidetyssä yhtiökokouksessa. Yhtiössä ei ole muita omistajia. Yhtiön ensisijaisena tarkoituksena on osakkaiden harjoitteluolosuhteiden kehittäminen. Kamppailijat Oy:n Kuopion liikunta- ja kamppailukeskus hanke täydentää osaltaan Kuopion liikuntapaikkaverkostoa ja tarjoaa liikuntapaikkapalveluita erityisesti kamppailulajien ja tanssin harrastajille sekä on kokonaisuudessaan arvioituna positiivinen hanke edellä mainittujen arviointi kriteerien valossa.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se myöntää kertaluontoisesti Kamppailijat Oy:lle 80 000 euroa tukea mahdollistamaan toiminnan käynnistämisen Väliköntie 4 kiinteistön vuokratiloissa ja kohtuuhintaisen harrastamisen erityisesti lapsille ja nuorille, edellyttäen, että kertaluonteinen tuki voidaan maksaa hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen määrärahoista.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

 

Kaupunkisuunnittelupalvelujen suunnittelu- ja työohjelmat 2019 sekä kaavoituskatsaus 2019

Kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkisuunnittelupalvelujen keskeisimmät vuoden 2019 suunnittelu- ja työohjelmat on koottu yhdeksi asiakirjaksi, se käsittää myös kaavoituskatsauksen 2019. Kaavoituskatsaus julkaistaan kaupungin internet -sivuilla. Vuoden 2019 aikana kaavatyöt painottuvat kaupunkistrategian mukaisesti kaupungin kasvun ja monipuolisen elinkeinoelämän edellytysten luomiseen, tonttitarjonnan monipuolisuuteen ja riittävyyteen, täydennysrakentamiseen, lähiöiden ja keskustaajamien kehittämiseen sekä keskusta-alueen kehittämishankkeisiin.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se

1. hyväksyy strategisen maankäytön kaavoitusohjelman ja kaavoituskatsauksen sekä

2. merkitsee tiedoksi muut kaupunkisuunnittelupalvelujen keskeiset suunnittelu- ja työohjelmat.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

 

Pohjoismainen ystävyyskaupunkikokous Svendborgissa 2019

Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien (Jönköping, Bodø, Svendborg, Kuopio) kokous järjestetään joka toinen vuosi, vuorovuosin kussakin ystävyyskaupungissa. Kukin kaupunki voi lähettää kokoukseen yhteensä kahdeksan henkilön delegaation koostuen poliittisista ja hallinnollisista edustajista sekä yhden Pohjola-Nordenin edustajan. Tänä vuonna järjestelyvuorossa on ystävyyskaupunki Svendborg Tanskassa ja ajankohta 7.-10.5.2019. Kuopiossa vastaava kokous järjestetään vuonna 2021 ja valmisteleva kokous vuonna 2020.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se nimeää 1 - 2 edustajaa pohjoismaisten ystävyyskaupunkien kokoukseen.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen ja nimesi edustajikseen jäsenet Minna Reijosen ja Veera Willmanin.

 

Kaupunginhallituksen asiakirjat ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://publish.kuopio.fi/Kuopio/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain