Kokoustiedotteet Kokoustiedotteet

Takaisin

Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 20.1.2020

Kuopion ja Suonenjoen kaupunkien ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan palveluiden järjestämisestä solmitun yhteistoimintasopimuksen päivittäminen

Kuopio ja Suonenjoki ovat järjestäneet kunnan ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät yhteistoimintasopimuksella yhteisellä lautakunnalla vuoden 2013 alusta lähtien. Sopimuksen sisällön päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi muun muassa lupa-asioinnin siirtyessä yhä enemmän sähköiseksi. Suonenjoen pitkäaikaisen ympäristötarkastajan siirtyessä eläkkeelle palvelu Suonenjoelle tuotetaan jatkossa Kuopion mallin mukaisesti, jolloin kussakin asiakokonaisuudessa palvelee alan erityisosaaja. Suonenjoelle ei jatkossa ole kohdennettu yhtä tiettyä henkilöä. Kustannusjako on aiemmin perustunut ympäristönsuojelun osalta asukasmäärien suhteeseen. Päivitetyssä sopimuksessa kustannusjako perustuu työmäärän suhteeseen.

Rakennusvalvonnan osalta sopimukseen ei tehdä sisällöllisiä päivityksiä tässä vaiheessa.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy ympäristö- ja rakennuslautakunnan esityksen ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kuopion kaupungin lausunto pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen tarkistamisesta

Pohjois-Savon kunnat ovat sopineet vuonna 2003 alueellisen pelastustoimen järjestämisestä valtioneuvoston vahvistamalla Pohjois-Savon maakunnan alueella. Alueellisen pelastustoimen hallinnosta vastaa Kuopion kaupunki, jonka ylläpitämä Pohjois-Savon pelastuslaitos vastaa lakien ja sopimusten mukaisten tehtävien hoitamisesta Pohjois-Savon alueella. Alueellinen pelastuslaitos aloitti toimintansa 1.1.2004.

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta päätti asettaa kokouksessaan 19.6.2019 työryhmän valmistelemaan pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen ja maksuosuusperusteen tarkistamista. Työryhmä on kokoontunut kaksi kertaa ja päättänyt, että se ei näe perustetta maksuosuusperusteen muuttamiselle, ja että se pyytää kunnilta lausuntoa päivittämästään yhteistoimintasopimusluonnoksesta. Suurin osa yhteistoimintasopimuksen muutosesityksistä on luonteeltaan päivitysluonteisia. Yhteistoimintasopimukseen on esitetty muutosta koskien kiinteistöjen rakentamista ja rahoittamista.

Yhteistoimintasopimuksen muuttaminen edellyttää, että vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista kannattaa sitä ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta (Kuntalaki 57 §). Pohjois-Savon pelastuslaitos pyytää työryhmän esitykseen perustuen kuntien lausuntoja uudesta yhteistoimintasopimuksesta 31.1.2020 mennessä. Aluepelastuslautakunta käsittelee kuntien lausunnot ja lähettää varsinaisen yhteistoimintasopimuksen kuntien hyväksyttäväksi.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättää esittää Kuopion kaupungin lausuntona pelastustoimen uudesta yhteistoimintasopimuksesta seuraavaa: kohdassa 7) ”Kiinteistöt” oleva teksti rakennushankkeiden Palosuojelurahaston avustuksesta tulee kirjoittaa selkeästi auki siten, että Palosuojelurahaston avustus huomioidaan täysimääräisesti vähennyksenä vuokraa määrättäessä vain niissä kohteissa, joihin avustusta on saatu.

Muilta osin kaupunginhallituksella ei ole lausuttavaa yhteistoimintasopimus-luonnoksesta.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Louhosooppera Piknik 16.–18.7.2020

Virolainen JL Classic OÜ teki keväällä 2019 Kuopion kaupungille esityksen viisivuotisesta yhteistyöstä Tahkovuoren Louhosareenan Opera Picnic -musiikkitapahtumasarjan toteuttamiseksi. Järjestäjän tavoite oli aloittaa toiminta jo kesällä 2019, ja JL Classic OÜ:lla oli valmis monivuotinen suunnitelma ja sopimus St. Petersburg Chamber Operan kanssa tapahtuman taiteellisen sisällön tuottamisesta. Järjestäjä esitti, että kaupunki tukisi tapahtumaa vuosittain 40 000 euron tapahtumatuella. Neuvotteluissa kaupungin mahdollisen tuen enimmäismääräksi tapahtuman käynnistämisvaiheessa määriteltiin 25 000 euroa.

Neuvotteluissa sovittiin, että monivuotinen sopimus laaditaan ja tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi vasta ensimmäisen pilottitapahtuman jälkeen, jolloin niin järjestäjällä kuin kaupungillakin on kokemus ja tieto tapahtuman onnistumisesta ja parempi kyky arvioida tapahtuman jatkomahdollisuuksia.

Tapahtumajärjestäjä halusi kuitenkin testata, onko aikataulu riittävä pilotti-tapahtuman järjestämiseen ja alueen testaamiseen, mistä syystä asia tuotiin kaupunginhallituksen käsittelyyn 29.4.2019. Kaupunginhallitus myönsi tuolloin 18 000 euroa tapahtuman järjestämiskustannuksiin.

Tapahtuman järjestämisaikatauluriskit toteutuivat ja järjestäjän esityksestä vuoden 2019 tapahtuman valmistelu keskeytettiin. Syksyn aikana järjestäjä ja kaupungin tapahtumaryhmän edustajat ovat neuvotelleet kesän 2020 tapahtuman järjestämisestä. Neuvottelujen pohjalta JL Classic OÜ on jättänyt sopimusesityksen Louhosareena Opera Picnic -tapahtuman järjestämisestä 16.–18.7.2020. Esitys on saman sisältöinen kuin aiempi suunnitelma ja noudattaa neuvotteluissa sovittuja linjoja.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että JL Classic OÜ:lle myönnetään 25 000 euron tapahtumatuki ensimmäisen Louhosareena Opera Picnic -tapahtuman järjestämiseen. Kesän 2020 tapahtuman kokemusten pohjalta neuvotellaan mahdollinen sopimus vuosille 2021–2024. Sopimusesitys tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Eronpyyntö luottamustehtävästä / Jonna Torni-Holopainen

Jonna Torni-Holopainen (kok.) on pyytänyt eroa kaupunkirakennelautakunnasta henkilökohtaisista syistä. Merkitään, että kaupunkirakennelautakunnassa Jonna Torni-Holopainen on Maija Svärdin varajäsen.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Jonna Torni-Holopaiselle eron kaupunkirakennelautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien lukutaidon vahvistamista Kuopion varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Joukko kaupunginvaltuutettuja on jättänyt valtuustoaloitteen koskien lukutaidon vahvistamista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Valtuustoaloitteessa kannetaan huolta suomalaisten lasten lukutaidon rapistumisesta kansainvälisissä arvioinneissa ja ehdotetaan asian edistämistä muun muassa draaman ja teatterin keinoin.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on ollut haettavana erityisavustus varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa vahvistaviin toimenpiteisiin ajalla 31.10.-5.12.2019. Kuopion kaupunki on hakenut avustusta. Hankkeessa on tarkoitus toimia yhdessä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen, kaupunginteatterin, kaupunginkirjaston, taidemuseon, Sanataidekoulu Aapelin ja lasten kulttuurikeskus Lastun kanssa.

Kuopion kaupungissa toimii tällä hetkellä yksi draamakasvattaja, joka on erikoistunut vuorovaikutus- ja tunnetaitojen opettamiseen nuorille ja lapsille. Teatteri ja draama ovatkin oivallinen tapa tutustua kirjallisuuteen.

Vastauksena valtuustoaloitteeseen todetaan myös, että lukuharrastuksen syttymisellä ja lukuinnostuksen kasvattamisella koulupolun varhaisessa vaiheessa on merkittävä vaikutus lapsen oppimiseen ja mahdollisuuksiin selviytyä opiskelusta ja toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Lähdemme edistämään kuopiolaisten lasten ja nuorten lukuinnostuksen kasvattamista ensisijaisesti kuvatun hankkeen avulla, jossa yhtenä keskeisenä toimintamuotona on draama ja teatteri, mutta yhtä lailla kirjasto ja muut kulttuurialan toimijat.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Valtuustoaloitteet vuodelta 2019

Hallintosäännön 126 §:n mukaan ”Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun”.

Vuonna 2019 jätettiin 16 valtuustoaloitetta, joista vuoden loppuun mennessä oli käsittelemättä 5 aloitetta ja yksi aloite vuodelta 2018.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.

Kaupunginhallituksen asiakirjat ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://publish.kuopio.fi/Kuopio/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain