Uutiset Uutiset

Takaisin

Kuopion kaupunginjohtaja kiitti retkiluistelijan pelastaneita jääratamestareita

Kuopion kaupungin liikelaitos Mestarin kunnossapitotyönjohtaja Kai Aho ja aliurakoitsia Jari Heinonen pelastivat jäihin pudonneen retkiluistelijan Kallavedellä. Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen välitti perjantaina 17.1. pelastajille koko kaupunginhallituksen puolesta kiitokset upeasta teosta.


Kaupunginjohtaja välitti koko kaupunginhallituksen puolesta kiitokset Kai Aholle ja Jari Heinoselle hienosta toiminnasta.

Kai Aho ja Jari Heinonen olivat parhaillaan olleet mittaamassa uutta, vaihtoehtoista viiden kilometrin reittiä Finland Ice Marathon -tapahtumaa varten, kunnes lähistöllä olevan sillan alta oli kuulunut jäihin pudonneen retkiluistelijan avunhuuto.

– Oli onni, että meillä olimme varustautuneet kelluntapuvuilla ja naskaleilla, niin saimme luistelijan turvallisesti ylös veden alta ja rantaan, he kertovat.

Pelastajat toivovat jäällä liikkujilta varovaisuutta

Aho ja Heinonen peräänkuuluttavat jäällä liikkujilta tervettä varovaisuutta ja varautumista mahdollisiin vaaratilanteisiin. Etenkään yksin tai pimeän aikaan jäälle ei kannata mennä.

He muistuttavat myös, että jään paksuus voi paikoin vaihdella voimakkaastikin. Ahon mukaan vaaranpaikkoja ovat erityisesti siltojen aluset, kaislikot, rannikot, niemenkärjet ja virtauspaikat.

– Niitä kannattaa varoa aina, oli miten kylmä talvi tahansa, hän toteaa.

Aho ja Heinonen korostavat myös asianmukaisten varusteiden merkitystä.

– Esimerkiksi retkiluistelijat aakkosiin kuuluvat kuivapuku, jäänaskalit ja pilli, he listaavat.

Turvallisuutta ei kuitenkaan takaa vielä sekään, että varusteet ovat mukana matkassa – jäällä liikkujalla täytyy olla tarvittava tieto ja osaaminen siitä, miten niitä käytetään tosipaikan tullen.

– Jokaisen jäällä liikkujan kannattaa pohtia etukäteen, mitä pystyisi itse tekemään, jos jotain sattuisi.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain