Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Kuopion kaupunginteatterin kevätkauden 2021 ohjelmisto on julkistettu

Kuopiossa eletään koronankaventamaa aikaa ja näyttää siltä, että näin jatkuu keväälläkin. Teatterin syksy on sujunut hienosti olosuhteet huomioiden, ja teatteriin on turvallista tulla. Kuopion kaupunginteatteri tarjoaa kevätkaudella hienon valikoiman ohjelmistoa, jossa on jokaiselle jotakin. Teatterinjohtaja Tommi Auvinen toteaa: ”Yhdessä koettavat, toistemme kanssa jaetut elämykset antavat näkökulmia ja voimia tarpoa hymyillen vastatuulessakin”.

Teatterin kevätkauden avaa Sademies, yleisön hurmanneen Oscar-palkitun elokuvan näyttämöversio. Ensi-iltansa 28.1. saava Sademies on samalla pitkän, upean uran tehneen Olli-Matti Oinosen jäähyväisohjaus. Näytelmäversiota on syystä kiitetty: hieno tarina kertoo aivan lähietäisyydellä itsensä löytämisestä, erilaisuudesta ja erityisyydestä. Katastrofi kääntyy yllättäväksi ja liikuttavaksi komediaksi. Lavalla nähdään mm. Puntti Valtonen.

Neito kulkee vetten päällä on Eeva Joenpellon tekstin pohjalta dramatisoitu itsenäinen teos, joka kertoo kasvamisesta, nuoruudesta ja vanhemmuudesta. Se katsoo äitiä ja tytärtä sekä heidän rakastamiaan miehiään rehellisesti, ronskisti, hellästi ja tuomitsematta. Käänteet ovat hurjia – Joenpeltoa ei tunnettu nyyhkytarinoiden sepittäjänä. Ohjaus ja dramatisointi Hanna Ojala.

Lapsille on tulossa maaliskuussa Hannele Lampelan huippusuosittuihin kirjoihin perustuva  Prinsessa Pikkiriikki. Ohjaajan sanoin ”se on pullollaan itseaskarreltuja hienoja juttuja ja uskomattoman hönttiä klovneriaa. Sopii myös perheen pienimmille sekä kertaukseksi kaikille stressaantuneille aikuisille”. Ohjaus ja dramatisointi Perttu Leinonen.

Kuopion taidelukio Lumit tekee Minna-näyttämölle moninkertaisesti palkitun nuorisomusikaalin Spring Awakening. Vuonna 2006 ensi-iltansa Broadwaylla saanut musikaali antaa äänen nuorille: Kuka saa rakastaa ja ketä? Missä menevät aikuisten vallankäytön rajat? Kelpaanko sellaisena kuin olen?

Jo klassikoksi muodostunut Pakkassirkus valtaa lavan heti tammikuussa. Pakkassirkus Záhada on Kuopion Sirkuksen 15. pakkassirkus. Luvassa on hyvän mielen sirkusesitys koko perheelle, joka pitää sisällään mm. painovoimaa uhmaavaa akrobatiaa.

Yleisön pyynnöstä ohjelmistoon palaa Tahto, joka on raikas ja väkevä kertomus kestävyydestä. Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertova näytelmä on lahja suomalaiselle hiihtokansalle. Huippu-urheilijan poikkeuksellinen lahjakkuus vaatii niin fyysistä kuin psyykkistäkin valmentautumista. Aikun sisukkuus tuo esitykseen paitsi kokemuksen siitä, mitä on urheilijana olla aivan tosissaan, myös hurjaa hurttia huumoria.

Keväällä ohjelmistossa jatkavat huippusuosittu komedia Tämä on ryöstö!, joka huimaa vauhdillaan ja naurattaa tilannekomiikallaan sekä kuopiolaisia koskettanut Tankkien kesä, joka pohjautuu Sirpa Kähkösen romaaneihin. 40-vuotistaitelijajuhlaa viettävät Seppo Pääkkönen ja Pekka Kekäläinen tähdittävät teatterin keväässä jatkavaa Pukijaa karismaattisilla roolisuorituksillaan. Teattereiden kanssa yhteistuotantoina toteutetut Antti Lahden Tanssikielto sekä Mikko Roihan ohjaama Kultainen vasikka jatkavat myös kevään ajan ohjelmistossamme.

Katso lisää: kuopionkaupunginteatteri.fi