Sosiaali- ja terveyspalvelut – Uutiset Sosiaali- ja terveyspalvelut – Uutiset

Takaisin

Kuopion kaupunki pahoittelee influenssarokotusten ruuhkaa ja rekrytoi lisää rokottajia pääterveysasemalle

Viime viikonlopun rokotusjärjestelyissä Kuopion kaupunki ei osannut varautua niin runsaaseen rokottautujien määrään, joten aikuisten rokotuspisteissä oli ruuhkaa.

Pahoittelemme syvästi rokotusten ruuhkautumista. Rokotusten kysyntä ylitti kaikki ennakkolaskelmat. Ensi vuoden rokotuksia suunniteltaessa pyrimme ennakoimaan tilannetta paremmin ja ottamaan huomioon tämän vuoden kokemukset. Samoin saamme tästä arvokasta kokemusta hyödynnettäväksi mahdollisia tulevia väestön koronarokotuksia ajatellen.

Tulevalle viikonlopulle ollaan rekrytoimassa lisää rokottajia pääterveysasemalle, jossa viime viikonloput ongelmat pääasiassa ilmenivät.

Tämän vuoden rokotukset toteutettiin koronatilanteen ehdoilla

Kuopiossa on toteutettu joukkorokotuksia onnistuneesti yli kymmenen vuoden ajan. Kun aloitimme tämän vuoden influenssan joukkorokotuspäivien suunnittelun, jouduimme ottamaan huomioon koronatilanteen aiheuttamat toiminnan rajoitukset.

Käytimme joukkorokotusten suunnittelussa vertailupohjana edellisten vuosien tasoa rokotuspäivien rokotusmäärissä. Vuonna 2019 ensimmäisenä virallisena joukkorokotuspäivänä kantakaupungin alueella (pääterveysasema ja Pyörö) rokotettiin runsaat 1 500 henkilöä. Toisena päivänä rokotettiin noin 1 000 henkilöä. Tänä vuonna vastaavat luvut olivat runsaat 2 800 ja 3 300 henkilöä. Määrät olivat siis kaksin-, jopa kolminkertaiset viime vuoteen verrattuna.

Jouduimme tänä vuonna hajauttamaan rokotuspaikkoja koronatilanteen takia. Myöskään virka-aikaan rokottamista muiden vuosien tapaan ei nähty järkeväksi, että rokotuksiin tulijat eivät altistuisi samoissa tiloissa mahdollisesti liikkuville infektiotauteja sairastaville. Siksi rokotukset keskitettiin viikonloppuihin.

Harkitsimme myös ajanvarauksen järjestämistä. Sen nähtiin kuitenkin aiheuttavan tilanteen, että rokotukset venyisivät usean viikon ja jopa kuukausien ajalle. Se olisi rasittanut kohtuuttomasti päiväaikaista välttämätöntä toimintaa.

Kiitämme väestöä rauhallisena pysymisestä raskaan jonotuksen aikana, vaikka varmasti tilanne on tuntunut erittäin harmittavalta. Myös henkilökuntamme, joka teki tätä työtä muun viikkotyönsä jatkoksi, ansaitsee kaikki kiitoksemme.

 

Jari Saarinen, apulaiskaupunginjohtaja
Pertti Lipponen, terveysjohtaja
Pauliina Sulku, ylilääkäri
Raija Puholainen, palveluesimies