Kuopiossa vuosittainen talkooraha innostaa yhteisöjä kohentamaan ympäristöä

Laavu, jonka edessä kaksi penkkiä vastakkain ja niiden välissä tulipaikka.
Talkooraha-avustustuksen turvin rakennettu laavu. Kuvaaja Jari Savinainen.

Yhteisöt voivat hakea kaupungilta talkooavustusta erilaisiin hankkeisiin. Avustettavia kohteita on vuosien varrella ollut laidasta laitaan. Talkoorahahakemuksia vastaanottava rakennuttaja Jari Savinainen kiittelee toimintatapaa.

– Talkoorahahakemuksia tulee niin pieniin kuin suurempiinkin hankkeisiin. Esimerkiksi asuinalueiden yhdistykset ovat pyytäneet seutukunnan siistimistä varten järjestämään roskalavoja. Toisaalta saatetaan rakentaa mittaviakin alueita yhteisön käyttöön.

Talkooraha-avustuksen turvin tehtyjä rakentamiskohteita on helppo luetella: laavujen tai tulipaikkojen rakentamisten lisäksi on talkooavustuksella tuettu lintutornin kunnostamista, on toteutettu erilaisia uimarantojen parantamishankkeita, frisbeegolfratoja on tehty ja mopoilualueen rakentamiseenkin talkooavustusta on myönnetty. Myös urheilukenttien kunnostuksia on ollut avustuskohteena.

Toisaalta pienemmät hankkeetkin ovat kuuluneet avustettavien piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi asuinalueelle pesiytyneiden vieraslajien kitkemistalkoot, linnunpönttöjä on rakennettu ja asennettu alueelle jne.

– Oleellista on se, että hanke edistää yhteisöllisyyttä. Hankkeita on monenlaisia ja usein ne liittyvät ympäristön parantamiseen. Mutta kyllä talkooavustuksella voidaan tukea myös kulttuurillisia kohteita kuten esimerkiksi kotiseutumuseoita, kertoo rakennuttaja Jari Savinainen.

– Nyt olisi juuri sopiva hetki suunnitella talkoorahan, kannustaa Jari Savinainen yhteisöjä.

Talkoorahan käyttö- ja jakoperusteet (linkki) on laadittu vuonna 2019 kaupunkirakennelautakunnassa. Yli 5 000 euron talkoorahahakemuksista päätöksen tekee kaupunkirakennelautakunta, korkeintaan 5 000 euron hakemuksista päätöksen tekee rakennuttajapäällikkö.

– Tärkeätä on myös se, että talkooavustusta haetaan ennen toteutusvaihetta. Hakemuksen liitteeksi toimitetaan suunnitelmat, mahdolliset tarjouspyynnöt ja kustannusarvio, joihin haettava summa perustuu.  

Kannattaa olla yhteyksissä talkooraha-avustusten käytöstä etukäteen rakennuttaja Jari Savinaiseen ja tiedustella sähköpostilla osoitteesta jari.savinainen(at)kuopio.fi

Lisätietoja: Kuopion kaupunki, rakennuttaja Jari Savinainen, 044 718 5552, jari.savinainen(at)kuopio.fi