Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Marko Hietala soolobändinsä kanssa Kuopion Musiikkikeskuksessa 28.9.

Ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Marko Hietala esiintyy soolobändinsä kanssa lauantaina 28.9.2019 klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Konsertti on Hietalan ainoa konserttisalikeikka soolobändin kanssa tänä syksynä. Lipunmyynti konserttiin käynnistyi tänään perjantaina 23.8.

Mustan Sydämen Rovio on Nightwishistä, Tarotista sekä Raskasta Joulua -konseptista tutun Marko Hietalan ensimmäinen sooloalbumi. Toukokuussa julkaistu albumi ja levyn ensimmäinen single, Isäni ääni julkaistiin rajoitettuna, nimikirjoituksin varustettuna fyysisenä versiona.  Hietalan mukaan kappale edustaa progressiivista rockia sisältävän albumin pehmeämpää puolta. "Proge tulee enemmälti tietyistä soundeista ja tunnelmista. Kyllä siellä tuhtia rockiakin piisaa", toteaa Hietala. Isäni ääni on Hietalan ja Vili Ollilan yhteissävellys, tekstin kappaleeseen on kirjoittanut Hietala.

Äänes tunnen ja kuulen, se kaikuu äärettömään.
Menit rikki, mut muistan pidempään.
Vaikka murtuu miehen mahti, tomu täyttää astian.
Tänäkin yönä tiedän lepoon sinun mut laulavan.

(Marko Hietala: Isäni ääni)

Kuopion Musiikkikeskuksen keikan kokoonpanossa soittavat:
Marko Hietala, basso, akustinen kitara ja laulu
Anssi Nykänen, rummut & perkussiot
Tuomas Wäinölä, kitara
Vili Ollila, koskettimet

Suomenkielistä albumia seuraa myös kansainvälisille markkinoille suunnattu englanninkielinen versio Pyre Of The Black Heart, joka julkaistaan loppuvuodesta 2019 Nuclear Blastin kautta. Samanaikaisesti Hietala viimeistelee myös Nightwishin kanssa studioalbumia, jonka julkistamisen jälkeen yhtye suuntaa ensi keväänä maailmankiertueelle.

Liput Marko Hietala -konserttiin: 22 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi 6.9. alkaen Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).


KUOPION MUSIIKKIKESKUS
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Youtube: KuopioMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain