Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Nilsiässä soi - musiikki- ja tanssileiri käynnistyy jo 59. kertaa

Nilsiä kokoaa jälleen musiikin ja tanssin ystäviä jo 59. kertaa järjestettävälle Nilsiän musiikki- ja tanssileirille. 24.-30.6.2019 järjestettävän leirin puitteissa Nilsiässä esiintyvät huippumuusikot.

Torstaina 27.6. on Sielun ääni - sielussamme soi  -konsertti, jolloin Nilsiän kirkossa kuullaan körttivirsiä raikkain sovituksin superkokoonpanolla: Solistina konsertissa toimii Suomen kansallisoopperassa uraa tehnyt Jussi Merikanto. Yhtyeessä soittavat jazz-musiikin moniottelijat Masa Orpana (mm. Anssi Tikanmäen orkesteri ja Honk) ja Euroopassa uraa tekevä huippupianisti Aleksis Liukko. Kapellimestarina ja sellistinä toimii Antti Nykänen.

Perjantaina 28.6. kuullaan taiturillista harmonikkamusiikkia, kun harmonikkataiteilijat Heli Siekkinen ja Pasi Horttanainen konsertoivat Nilsiän kirkossa. Heli Siekkisen musiikillinen ansioluettelo on vakuuttava käsittäen mm. viisi Suomen mestaruutta ja maailmanmestaruuskisojen hopea- ja pronssisijat. Hän toimii tällä hetkellä solistina sekä yhtye- ja kamarimuusikkona hyvin erilaisissa kokoonpanoissa ja tilaisuuksissa ympäri Eurooppaa. Yksi Helin pitkäaikaisimmista kokoonpanoista on Quinteto Fuego, joka keskittyy Astor Piazzollan tango nuevo -teoksiin. Piazzollan musiikki sai Helin kiinnostumaan myös harmonikansukuisesta bandoneónista, jota hän on soittanut vuodesta 2007. Helin on sanottu olevan yksi instrumenttiensa uudistajista, joka on löytänyt molemmista omanlaisiaan sävyjä. Tulinen mutta elegantti soittotyyli on saanut yleisöjä ihastumaan Helin soittoon ympäri maailmaa.

Leirillä järjestetään opetusta yli kolmessakymmenessä eri aineessa. Leirillä voi opiskella klassista ja rytmimusiikkia, sekä tanssia. Uutuuksina opetusohjelmassa ovat mm. street-tanssi, akrobatian alkeiskurssi sekä tanssin päiväkurssit. Opetusta on tarjolla pääasiassa lapsille ja nuorille, mutta myös aikuisille sopivia kursseja löytyy. Leirin opiskelijoita kuullaan konserteissa viikonloppuna 27.-29.6., jolloin luvassa on niin klassisen kuin rytmimusiikin matineoita. Leiriviikko huipentuu leirin päätöskonserttiin Nilsiän liikuntatalolla su 30.6.

Leirin koko ohjelma ja konsertit: www.kuopio.fi/nilsian-musiikki-ja-tanssileiri


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain